Lumenpudotus Helsinki – Lumenpudottaja ei saa tehdä virhearviointeja

Lumenpudottajalta vaaditaan paljon. Jotta lumenpoisto katolta sujuisi turvallisesti, kattoystävällisesti ja sopivan ripeästi, on lumenpudottajan oltava kokenut ammattilainen. Yksin ei kannata tehdä lumenpudotusta korkealta katolta, vaan työpari on hyvä olla mukana. Mitä isompi katto, sitä enemmän lumenpudottajia urakan sujuva eteneminen vaatii. Turvavaljaat ovat ehdoton edellytys – myös silloin, kun tehdään lumenpudotusta tasakatolta. Mitä korkeampi rakennus, sitä todennäköisemmin teemme lumenpudotuksen nosturiautolla. Kun vielä muistaa liikkua katolla harkitusti ja omaa kokemusta katoilla kulkemisesta kaikissa olosuhteissa, on lumenpudottajan turvallista tehdä työnsä.

Lumenpudottaja ei ole ainoa henkilö, joka on vaarassa kattolumitöiden aikana. Jos lumenpudottaja tekee virhearvioinnin, voi hän tulla pudottaneeksi lastillisen lunta talon asukkaan tai jonkin ohikulkijan päälle. Lumen ja jään alle jääminen voi olla hyvin kohtalokasta – ehkä olet tilannut lumenpoiston juuri tämän estämiseksi. Jotta kukaan ei joutuisi vaaraan omakotitalon, kesämökin, autotallin, autokatoksen, taloyhtiön (paritalon, kerrostalon tai rivitalon) tai jonkin muun kiinteistön katon lumenpudotuksen aikana, on töiden toteuttaminen suunniteltava huolellisesti. Meidän tulee selvittää, milloin lumet kannattaa pudottaa, ja mihin kohden pihaa ne on turvallista kipata. Alle ei saa jäädä ohikulkijoita, terassikatoksia tai henkilöautoja.

Aina ei tule ajatelleeksi, että myös katto voi vaurioitua lumenpudotuksen aikana. Jos lapio käy liian lähellä katteen pintaa, voi kattoon syntyä naarmuja ja kattovuodoksi eteneviä vaurioita. Lumenpoisto Helsingissä voi aiheuttaa esimerkiksi jiirivuodon, jos lumenpudottaja ei ole tehtäviensä tasalla.

Nyt saattaa kuulostaa siltä, ettei lumenpoistoa kannata ensinkään tehdä. Jos katto voi vaurioitua lunta pudotettaessa ja sivullisetkin ovat vaarassa, kannattaako jäädä odottamaan kevättä ja lumen luonnollista poistumista katolta? Monina talvina on mahdollista jättää kattolumityöt väliin Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Sipoossa. Joinain talvina lumenpudotuksen tekemättä jättäminen voisi vaurioittaa kattoa tai uhata pihan turvallisuutta (tästä lisää kohta). Tällaisina talvina tarvitset ehdottomasti lumenpudotusta. Tilaa kattolumityöt meiltä, niin urakka etenee ilman vaaratekijöitä – tai massiivisia kustannuksia. Olemme kokeneita lumenpudottajia, joilta lumen pudottaminen katolta sujuu turvallisesti ja kattoa rikkomatta.

Kun tiedämme lisää siitä, millaiseen kohteeseen kattolumitöitä tarvitset, voimme laskea reilun hinnan kattolumitöille. Kiireellisen lumenpoiston voi maksaa yhteistyökumppanimme nopeasti järjestämällä rahoituksella. Koska omakotitalon ja kesämökin kattolumitöistä saa kotitalousvähennystä, kannattaa urakasta ilmoittaa Verohallinnolle – etenkin, kun tuon verovähennyksen hakeminen verkossa on niin helppoa.

Lumenpudotukset matalalta ja korkealta turvallisesti sekä tehokkaasti

1

Alkukartoitus

Ota yhteyttä ja kerro kuinka voimme auttaa. Tarvittaessa tulemme veloituksetta paikan päälle katsastamaan kattosi kunnon.

2

Suunnitelma ja tarjous

Teemme suunnitelman kattotyöstä ja annamme sinulle kilpailukykyisen tarjouksen.

3

Kattotyön toteutus

Kattotyöt toteutetaan täydellisenä avaimet käteen -palveluna. Tavoitteenamme on aina huippulaadukas lopputulos ja täysin tyytyväinen asiakas.

Lumenpudotukset katolta sekä muut kattotyöt ammattiylpeydellä ja varmalla tietotaidolla

Meiltä saat kaikki kattotyöt kestävistä kattokorjauksista katon toimintakuntoa ylläpitäviin kattohuoltoihin sekä laadukkaisiin kattoremontteihin. Jos katto vuotaa tai aluskate vaatii korjausta, voit luottaa osaaviin ammattilaisiimme. Korjaamme kaikki huopakatot/palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Kattokohtaisilla huolloilla varmistamme, että juuri sinun kattosi on valmis ottamaan seuraavan vuodenajan haasteet vastaan. Puhdistamme rännit ja katon, pudotamme lumet, poistamme sammaleet ja suojaamme katteet uudelleenpinnoittamalla. Korjaamme vanhat, tai asennamme uudet kattotuotteet, kuten lumiesteet, kattoikkunat tai kattoluukut. Kun tiilikattosi, peltikattosi tai huopakattosi kaipaa remonttia, olemme valmiina rakentamaan sinulle uuden katon laadukkaalla avaimet käteen -palvelulla.

Kaikissa kattotöissä palveluksessasi -Kattopalvelu Pro

Kattolumityöt – Lumenpoisto katolta voi estää monet onnettomuudet

Helsingissä sijaitsevilla tiilikatoilla, peltikatoilla ja huopakatoilla on harvoin niin paljon lunta, että kattorakenteet olisivat vaarassa. Painuneita kattoa tai sortuneita (usein ulkorakennuksien) kattoja tavataan todennäköisemmin maamme pohjoisimmissa osissa. Kannattaa kuitenkin seurata omakotitalon, rivitalon tai esimerkiksi kerrostalon katolla olevan lumen määrää. Lumen määrän lisäksi kannattaa arvioida lumen koostumusta ja jakaantumista. Suojalumi on vettynyttä lunta, mikä kuormittaa kattorakenteita ihan toisella tavalla kuin kevyt ja puuterinen pakkaslumi. Varsinkin silloin, jos vettynyt suojalumi on jakaantunut katolle epätasaisesti, voit tarvita lumen pudotusta Helsingissä. Lumi voi olla kinostunut vain toiseen päähän lapetta, tai ehkä jiirin päällä on suhteettoman paljon lunta.

Lumen aiheuttama rasitus voi aiheuttaa jiirivuodon tai esimerkiksi kattovuodon savupiipun kohdalta. Kumpikaan ei ole erityisen mukava asia, varsinkaan jatkuessaan pitkään. Katon kunto kannattaakin tarkastaa kahdesti vuodessa ja vieläpä niin, että kevättarkastus toteutetaan mahdollisimman aikaisin keväällä. Näin mahdolliseen kattovuotoon voidaan puuttua nopeasti.

Toinen syy sille, miksi saatat tarvita lumimassojen vähentämistä katolta, on pihan turvallisuus. Jos lumimassat voivat pudota alas katolta vapaasti, voi joku liikkua vaarallisen lähellä taloa juuri silloin, kun lumet päättävät pudota. Vauhdikkaasti alas putoavan lumimassan mukana saattaa olla katosta irronneita tiiliä, tikkaita, hormia tai rännejä. Lumen seassa voi olla myös jäätä, joten on helppo ymmärtää lumen alle jäämiseen liittyvät vaarat.

Jotta lumi ei putoaisi katolta rikkoen kattoa ja uhaten maan pinnalla liikkuvien ihmisten henkeä sekä terveyttä, tarvitaan uhkaavien lumimassojen pudottamista ja lumiesteiden asentamista. Lumiesteiden asentaminen katon reunalle on pakollista, jos tiili- tai esimerkiksi palahuopakaton kaltevuus on 1:8 tai enemmän. Arvasitkin jo varmasti, että me huolehdimme niin lumiesteiden asentamisesta eri katoille kuin lumiesteiden huoltamisesta ja korjaamisestakin. Lumiesteiden huolto- ja korjaustarpeet on hyvä varmistaa usein.

Jääpuikkojen ja jään poisto katolta – Jää voi olla vaarallista

Katon reunalle syntynyt ja räystäiden yli roikkuva jää voi olla vaarallista. Jää voi pudota alas aiheuttaen omaisuus- tai henkilövahinkoja, minkä lisäksi se voi estää katolla olevan veden poistumisen. Jos sulamisvesi jää jumiin talon katolle, voi katto alkaa vuotaa saumoistaan, ja saumavuoto saattaa johtaa katon vesivahinkoon.

Umpeen jäätynyt sadevesijärjestelmä ei ole tehtäviensä tasalla, ja kokonainen kouru voi pudota alas alituisessa putoamisvaarassa olevien jääpuikkojen ohella. Jää voi myös rikkoa rännejä ja alastuloputkia, joten jään sulamista auringossa ei kannata jäädä odottelemaan.

Ota yhteyttä ja tilaa katon tai rännien jäänsulatus Helsinkiin. Me jos ketkä tiedämme, miten rännien sulatus vesihöyryllä tapahtuu. Jääpuikot poistamme käsin katkoen, mutta tiukasti kaikki turvallisuusnäkökulmat huomioiden.

Jotta rännit eivät jäätyisi seuraavina talvina, suosittelemme puhdistamaan ja kuntotarkastamaan sadevesijärjestelmän loppusyksystä. Kattojäätä ei estetä katon puhdistamisella, vaikka sekin on tarpeellinen kattotyö. Kattojää johtuu usein lämpöhukasta, joten tarvittaessa teemme tarjouksen yläpohjan lisäeristyksestä Helsingissä.