Katon korjaus Lemi – katollesi luotettava ja laadukas kunnostus
Katon korjaus Lemillä auttaa saamaan täydemmän hyödyn katostasi. Kunnostusten avulla katon tiiveyttä voidaan parantaa ja käyttöikää entisestään jatkaa. Ajan mittaan katolle kuin katolle kehittyy yksittäisiä vesivuotoja ja tiiveysongelmia, jotka kuitenkin nopeasti pahentuvat, jos tilanteeseen ei ajoissa puututa. Katonkorjaus ja katon paikkaus auttaa välttämään kosteusvauriot ja lahohaitat, ja niinpä isompiin remontteihinkaan ei tarvitse ryhtyä ennen aikojaan. Katon korjaustarve saattaa pitää sisällään lumi- tai myrskyvaurioiden korjausta, sillä tällaiset arvaamattomat tuhot voivat iskeä uuteen ja terveeseenkin kattoon. Ehkä tiilikatto, peltikatto tai huopakatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä, tai kun putoava lumi irrotti tikkaat tai lumiesteet, ja kattoon tuli reikä. Myös monet arkisemmat rasitukset aiheuttavat katolle korjaustarvetta, esimerkiksi sammaleen, lehtiroskan, pakkasen, uv-säteilyn sekä sade- ja sulamisvesien muodossa. Tilannetta voi heikentää entisestään, jos katon huoltoa laiminlyödään, tai jos katon alkuperäisessä asennuksessa on tehty mainittavia virheitä.
Kattopalvelu Prolta saat kaikenkokoiset ja -tyyppiset katon kunnostukset Lemillä. Hoidamme katepinnan ja läpivientien täsmäpaikkaukset sekä katon vesivahinkojen korjaukset, kastuneiden yläpohjan villojen vaihdot ja aluskatteen sekä rakenteiden uusimiset. Paikkaamme ja tiivistämme harjakatot, aumakatot, tasa-, pulpetti- ja mansardikatot, kaikki materiaalit savitiilestä saumakattoon ja palahuovasta profiilipeltiin. Toteutamme omakotitalon, paritalon, rivitalon ja kerrostalon katon korjaukset, kunnostukset kesämökille ja autotalliin sekä muihin asuin- ja ulkorakennuksiin. Lisäksi saat meiltä katon korjaustyöt saaressa saarikohteissa. Kodin sekä vapaa-ajan asunnon kattotyöt voit hyödyntää kotitalousvähennyksessä verotuksessa, ja sivujemme kautta kuluihin on haettavissa joustavaa rahoitusta tarpeen mukaan. Palvelemme kattotöissä Lemillä, Lappeenrannassa, Luumäellä, Savitaipaleella ja Taipalsaarella. Suoritamme korjaukset avaimet käteen- periaatteella ja asiakaslähtöisellä, taitavalla toteutuksella. Laadukas, luotettava kattopalvelu takaa kauniin ja kestävän tuloksen – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!
Katon korjaukset asiakasystävällisesti avaimet käteen palveluna
Alkukartoitus
Ota yhteyttä ja kerro kuinka voimme auttaa. Tarvittaessa tulemme veloituksetta paikan päälle katsastamaan kattosi kunnon.
Suunnitelma ja tarjous
Teemme suunnitelman kattotyöstä ja annamme sinulle kilpailukykyisen tarjouksen.
Kattotyön toteutus
Kattotyöt toteutetaan täydellisenä avaimet käteen -palveluna. Tavoitteenamme on aina huippulaadukas lopputulos ja täysin tyytyväinen asiakas.
Katon korjaukset sekä muut kattotyöt Lemillä ammattiylpeydellä ja varmalla tietotaidolla
Meiltä saat kaikki kattotyöt kestävistä kattokorjauksista katon toimintakuntoa ylläpitäviin kattohuoltoihin sekä laadukkaisiin kattoremontteihin Lemillä. Jos katto vuotaa tai aluskate vaatii korjausta, voit luottaa osaaviin ammattilaisiimme. Korjaamme kaikki huopakatot/palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Kattokohtaisilla huolloilla varmistamme, että juuri sinun kattosi on valmis ottamaan seuraavan vuodenajan haasteet vastaan. Puhdistamme vesikourut ja katon, pudotamme lumet, poistamme sammaleet ja suojaamme katteet uudelleenpinnoittamalla. Korjaamme vanhat, tai asennamme uudet kattotuotteet, kuten lumiesteet, kattoikkunat tai kattoluukut. Kun tiilikattosi, peltikattosi tai huopakattosi kaipaa remonttia, olemme valmiina rakentamaan sinulle uuden katon laadukkaalla avaimet käteen -palvelulla.
Kaikissa kattotöissä Lemin alueella palveluksessasi -Kattopalvelu Pro
Peltikaton korjaus Lemillä parantaa kattosi kuntoa ja kestävyyttä
Peltikaton, tiilikaton tai huopakaton korjaus Lemillä on meiltä katollesi räätälöity palvelu, sillä samakin ongelma voi eri katoilla edellyttää erilaiset korjaustavat ja käsittelyaineet. Esimerkiksi palahuopaa ja konesaumakatetta kunnostetaan keskenään erilaisin metodein, ja samoin muun muassa tasakaton korjaus tehdään toisella tavalla kuin harjakaton. Peltikaton korjauksessa kohteena voi olla perinteinen profiilipeltikatto, harvinaisempi alumiini- tai kuparikatto tai sitten lukkosauma- tai konesaumakatto. Korjaustarve liittyy useimmissa tapauksissa ruosteenpoistoon ja reikien paikkaukseen, mutta niitäkin tilanteita tulee vastaan, joissa lumi tai myrsky on näyttänyt voimansa. Kenties lumi pudotti rännit tai repi alustasta kattotuotteet, niin että kattoon tuli reikä, tai sitten tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle. Sään- ja lämpötilanvaihteluista voi koitua muutakin harmia katolle, sillä uv-säteily, sadevedet, pakkanen sekä jää saavat kattopellit elämään edestakaisin. Lämpöliikkeen johdosta kiinnikkeet löystyvät ja liitokset alkavat irvistää – tällöin vesitiiveys on mennyttä, ja pellit lisäksi rämisevät tuulella. Yksi vaihtoehto ovat yläpohjan ongelmat, jolloin peltikatto vuotaa rakenteisiin. Esimerkiksi aluskate saattaa olla väärin asennettu tai mekaanisesti vaurioitunut.
Paras tapa peltikaton korjaukseen Lemillä katsotaan aina tilannekohtaisesti. Niinpä kartoitamme ongelman tarkan syyn ja sijainnin sekä mahdollisesti syntyneet vahingot. Kun vauriot jäävät lieviksi ja paikallisiksi, riittää peltikaton reikien paikkaus, tai toisinaan yksittäisten kattopeltien vaihto, jos se kohdekatolle on kätevämpi ratkaisu. Jos reikä paikantuu kattopeltien kiinnikkeen tuntumaan, vaihdamme naulat tai kateruuvit uusiin kateruuveihin, sekä suoritamme lisäkiinnitykset kattopelteihin, mikäli kiinnitys on alun pitäen tehty liian harvaan. Peltikaton paikkauksessa tärkeä rooli on osaavasti toteutetuilla pohjatöillä, jotta ruoste ja lika saadaan alustasta irti, ja korjauksesta tulee kestävä. Meiltä saat myös peltikaton aluskatteen paikkaukset ja yläpohjan kosteusvaurioiden korjaukset, huonokuntoisten eristevillojen vaihdot ja kastuneiden rakenteiden uusimiset. Lisäksi saat meiltä peltikaton lumi- sekä myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä tarpeen tullen korjaukset saarimökillä ja muissa saarikohteissa.
Huopakaton korjaus Lemillä pitää aisoissa kulumat ja kuprut
Huopakaton korjaus Lemillä hoitaa kuntoon huopakaton eri variaatiot: kolmiorimakatteet, palahuopakatot sekä hitsattavat bitumikermikatot. Huopakaton, eli bitumikaton akilleen kantapää on yleensä ympäristön rasitus, varsinkin vanhemmiten, kun suojaava sirote on jo huovasta kulunut pois. Myös auringon paahtava uv-säteily kuivattaa huopakatetta, jolloin huovan elastisuus heikentyy, ja halkeiluriski kasvaa. Näkyviä merkkejä huopakaton korjaustarpeesta ovat katepinnan erilaiset epätasaisuudet: rypyt, reiät, vekit, repeämät, painumat, kulumat ja kuprut. Lisäksi kattoon voi syntyä suoranaisia pullistumia eli niin sanottuja huopakaton höyrypusseja, jotka pahimmillaan saattavat hoitamattomina rikkoa katteen pinnan. Huopakatto voi vuotaa saumoistaan, joita kuluttavat sammal ja lumikuorma, tai sitten kattoon on saattanut iskeä yhtäkkinen myrskyvahinko. Ehkä huopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä, tai kun myrskytuuli irrotti tai repi kattohuopaa irti, tai myrsky muulla tavoin vaurioitti huopakattoa.
Huopakaton sekä palahuopakaton korjaus ja paikkaus Lemillä on toimestamme taitava toteutus, jossa huomioidaan materiaalin erityistarpeet sekä vaurioiden luonne ja laajuus. Käsittelemme massalla kuntoon pienehköt katepinnan kulumat, ja isompiin vauriokohtiin mitoitamme ja asennamme nimenomaiset huopakaton paikkapalat. Tiivistämme aukeilleet tai halkeilleet saumat ja liimaamme palahuopakatolta irronneet bitumipaanut, ja leikkaamme auki kuprut eli höyrypussit katteen tasoitusta varten. Huopakaton reikien paikkauksessa on avainasemassa kokemus ja ammattitaito, jotta kate saadaan aina palautettua täydelleen vedenpitäväksi, myös huovan aukileikkaamisen jälkeen. Teemme katepinnan paikkaukset ja tiivistykset sekä taitoa vaativat tulityöt, samoin huopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt sekä haastavat tasakaton korjaukset. Lisäksi suoritamme alushuovan, umpilaudoituksen ja katevaneroinninkin korjaukset, sekä toteutamme huopakaton korjaustyöt niin ikään saaressa saarikohteissa.
Tiilikaton korjaus Lemillä täydentää kattosi tiiveyttä ja toimivuutta
Tiilikaton korjaus Lemillä hoitaa kuntoon betonitiili- ja savitiilikatot, olipa kyse myrskyvaurioiden korjaustöistä tai katepinnan täsmäpaikkauksista. Ehkä tiilikatto rikkoutui yllättäen, kun myrsky kaatoi puun tiilikaton päälle, tai sitten korjaustarve on kehittynyt jo pidemmän aikaa sään ja ajan rasituksissa. Esimerkiksi sammal ja jäkälä käyttävät tiilen mineraaleja ravinnokseen, ja ne ujuttavat juurensa katepintaan kuljettaen mukanaan kosteutta. Lumi taas kasaantuu raskaaksi kuormaksi tukevan tiilikaton päälle, ja lumi saattaakin painaa rakenteet notkolle tai työntää vettä saumoista sisään. Iäkkäälle tiilikatolle tulee tutuksi myös pakkasrapautumisen kierre, kun tiilen sisälle imeytynyt vesi jäätyy ja sulaa yhä uudelleen. Tuloksena katto haurastuu kerta kerralta ja menee yhä heikompaan kuntoon, kunnes tiilet viimein antavat periksi, ja tiilikatto vuotaa rakenteisiin. Tiilikaton korjausta ja paikkausta kannattaa ryhtyä toteuttamaan ajoissa, koska tällöin riittävät paikalliset toimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Teemme myös tiilikaton aluskatteen korjaukset ja painuneen rakenteen oikaisut, tiilikaton myrskyvaurioiden raivaukset sekä katon korjaustyöt saaressa saarikohteissa. Tiilikaton korjauksen ja paikkauksen lopuksi käsittelemme vielä kuluneet tiilet, niin että kate jaksaa jatkossakin pitää pintansa kosteutta ja kasvustoa vastaan.
Monia muitakin kattotöitä voi liittyä katon korjaukseen Lemillä. Tiettyjä toimenpiteitä kaivataan ajoittain, oli katon malli ja materiaali sitten mikä tahansa. Näihin kuuluvat esimerkiksi peltisepäntyöt sekä katon eri laudoitusten uusimiset, samoin myös kattoturvatuotteiden sekä muiden kattovarustelujen vaihdot. Kattopalvelu Prolta saat tyylikkäin tuloksin nämäkin palvelut katollesi. Paikkaamme ränneistä tihkuvuodot, ja asennamme piipunhatut sekä -pellitykset. Korjaamme tai uusimme seinällenostopellit, räystäspellit ja päätypellit. Paikkamaalaamme lumiesteet, ja vaihdamme vääntyneet tikkaat. Kiinnitämme irronneet peltilistat, ja tiivistämme rakoilleet kattojiirit. Maalaamme tai vaihdamme katon eri puuosat, kuten räystäslaudat, tuulilaudat ja otsalaudat. Korjaamme ränneistä kaadon ja kiinnitykset, sekä paikkaamme ja kunnostamme läpiviennit.
Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus varmistaa ehjän ja energiatehokkaan katon
Suoritamme Lemillä myös katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaukset. Läpivienteihin liittyy aina selkeä vuotoriski, sillä ne puhkaisevat vesikatteen ja aluskatteen. Valskaava tai vaurioitunut läpivienti voi ohjata vedet joko huonetilaan tai rakenteisiin, joten pahimmassa tapauksessa tilanne eskaloituu kattavaksi kosteusvaurioksi katolla. Kattovuoto läpiviennin kohdalla voi johtua säänvaihteluista ja mekaanisista rasituksista, toisinaan myös asennusvirheistä sekä suoranaisista rakenteellisista epäkohdista. Kattopalvelu Pro hoitaa katon korjaukset savupiipun, kattoluukun ja tv-antennin kohdalta, sekä ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken, kattoikkunan ja kattovalokuvun kohdalta. Vaihdamme hapertuneet tiivisteet ja uusimme kuluneet pellitykset, paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja toteutamme purkutyöt rakenteisiin. Asennamme puuttuvat tiivistekappaleet ja puolitiehen jätetyt ylösnostot, ja kohennamme eristystä ja tuuletusta, jos se välikaton osalta on tarpeen. Kunnostamme myös yläpohjan mahdolliset lahovauriot, ja korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet.
Ajoissa tehty kunnostus on viisas sijoitus katon pitkäaikaiseen hyvinvointiin. Vältät lahohaitat ja kosteusvauriot, ja pidät tiiviissä turvassa rakenteet. Suuremman kokoluokan remontteihinkaan ei tarvitse ryhtyä ennen aikojaan, vaan sen sijaan nykyisen katon käyttöikä kasvaa ja toimintavarmuus paranee. Laadukkaat kattotyöt loistavin tuloksin saat kätevästi Kattopalvelu Prolta – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Lemillä!