Katto vuotaa Sipoo – Kattovuoto ei ole iloinen yllätys

Ei ole mitenkään mukavaa huomata, että omakotitalon, mökin, paritalon, autotallin, taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon) tai jonkin muun kiinteistön katto vuotaa Sipoossa. Ainoa hyvä puoli asiassa on se, että kattovuodon saa korjattua nopeasti ja ensiluokkaisella hinta-laatusuhteella – jos siis ottaa yhteyttä meihin kertoakseen, että katto vuotaa savupiipun kohdalta.

Me korjaamme katot pitkällä kokemuksella, emmekä jätä mitään kattourakkaa puolitiehen. Muistamme selvittää sen, missä kunnossa kattorakenteet ovat, sillä muussa tapauksessa katon alla olevat kosteusvauriot voisivat jäädä huomaamatta ja kunnostamatta. Vaikka kyse ei olisi ollut muusta kuin siitä, että katto vuoti kattoikkunan kohdalta, ovat katon alla olevat puurakenteet ja eristeet saattaneet kastua. Kosteusvaurioiden korjaamisella on kiire, voivathan puuosat alkaa lahota ja eristeet homehtua.

Saatat yllättyä siitä, miten nopeasti korjaamme vuotavat katot Sipoossa, Helsingissä, Vantaalla, Keravalla, Tuusulassa, Järvenpäässä, Porvoossa, Pornaisissa ja Mäntsälässä. Nopeasti etenevän kattourakan salaisuus on ammattitaidossa – ei siinä, että hosuisimme tai jättäisimme jotain tekemättä.

Saatat yllättyä myös vuotavan katon korjauksen hinnasta. Vaikka katto korjataan avaimet käteen -pakettina ja tasokkaiden ammattilaisten toimesta, on katon korjauksen hinta varsin kilpailukykyinen. Jos katto, mikä vuotaa esimerkiksi kattovalokuvun tai kattoluukun kohdalta, kuuluu omakotitaloosi tai kesämökkiisi, voit hakea kattokorjauksesta kotitalousvähennystä. Haettavillasi on myös rahoitus – rahoitus, minkä tarjoamisesta vastaa tunnettu yhteistyökumppanimme.

Katon korjauksen yhteydessä saat ilmaisen kattotarkastuksen. Tuota kattotarkastusta tarvitaan siksi, että katon muut tarpeet tulisivat varmasti huomattua ja täytettyä. Voi olla, että kattosi tarvitsee maalaamista, sammaleentuhokäsittelyä tai esimerkiksi peltikattonaulojen vaihtamista kateruuveiksi. Kaikki edellä mainitut kattohuollot ovat sellaisia, joilla voidaan kohentaa katon yleiskuntoa ja estää monet kattovuodot jo ennalta. Ilmaisen kattotarkastuksen aikana voi paljastua myös tarve tiivistää jokin läpivienti tai korjata katon aluskate. Aluskate on yksi kattokokonaisuuden tärkeimmistä osista, sillä sen avulla voidaan estää kattovuotoa tai kondenssivettä pilaamasta kattorakenteiden kuntoa. Aluskatteen ansiosta moni kattovuoto on korjattavissa helpommin ja huokeammin kuin luulisi!

Kattovuotojen korjaus osaavin ottein ja tiiviillä lopputuloksella

1

Alkukartoitus

Ota yhteyttä ja kerro kuinka voimme auttaa. Tarvittaessa tulemme veloituksetta paikan päälle katsastamaan kattosi kunnon.

2

Suunnitelma ja tarjous

Teemme suunnitelman kattotyöstä ja annamme sinulle kilpailukykyisen tarjouksen.

3

Kattotyön toteutus

Kattotyöt toteutetaan täydellisenä avaimet käteen -palveluna. Tavoitteenamme on aina huippulaadukas lopputulos ja täysin tyytyväinen asiakas.

Vuotavan katon korjaus sekä muut kattotyöt ammattiylpeydellä ja varmalla tietotaidolla

Meiltä saat kaikki kattotyöt kestävistä kattokorjauksista katon toimintakuntoa ylläpitäviin kattohuoltoihin sekä laadukkaisiin kattoremontteihin. Jos katto vuotaa tai aluskate vaatii korjausta, voit luottaa osaaviin ammattilaisiimme. Korjaamme kaikki huopakatot/palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Kattokohtaisilla huolloilla varmistamme, että juuri sinun kattosi on valmis ottamaan seuraavan vuodenajan haasteet vastaan. Puhdistamme rännit ja katon, pudotamme lumet, poistamme sammaleet ja suojaamme katteet uudelleenpinnoittamalla. Korjaamme vanhat, tai asennamme uudet kattotuotteet, kuten lumiesteet, kattoikkunat tai kattoluukut. Kun tiilikattosi, peltikattosi tai huopakattosi kaipaa remonttia, olemme valmiina rakentamaan sinulle uuden katon laadukkaalla avaimet käteen -palvelulla.

Kaikissa kattotöissä palveluksessasi -Kattopalvelu Pro

Huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa esimerkiksi pakkasrapautumisen takia

Ammattilaisemme ovat olemassa siksi, että saisit kaikkiin kattohuoliisi nopean ja asiantuntevan vastauksen. Ota yhteyttä, jos lumen paino on saanut kattosi painumaan luokalle, tai jos tuuli on kaatunut puun katon päälle. Me kerromme sinulle, miten omakotitalon, ulkorakennuksen tai esimerkiksi mökin katto kannattaa korjata, ja mitä se maksaa. Ota yhteyttä myös silloin, jos huopakatto, tiilikatto tai peltikatto vuotaa Sipoossa. Kattovuoto on korjattava pian, sillä katon alapuoliset rakenteet (aina sisäkattoa ja lattiaa myöten) ovat vaarassa kastua ja mennä pilalle. Me tiedämme tämän, ja siksi kiiruhdamme paikan päälle paikallistamaan, sääsuojaamaan ja paikkaamaan kattovuotoasi.

Saatat miettiä, miksi peltikattosi, tiilikattosi tai huopakattosi on alkanut vuotaa, ja tähän kysymykseen me tahdomme tässä vastata. Tila ei riitä kaikkien mahdollisten syiden listaukseen, mutta käymme läpi me tärkeimmät. Samalla kerromme tavoista, joilla peltikattovuotoja, tiilikattovuotoja ja huopakattovuotoja voidaan ehkäistä.

Huopakattovuoto voi johtua siitä, että aurinko on kuivattanut huopakatetta liikaa, ja siitä on siksi tullut herkästi halkeileva. Myös sammaleet voivat aiheuttaa kattovuotoja. Sammalmättään alta voi löytyä iso reikä, ja kasvustojen juuret ovat voineet availla vuotien saumoja (ehkä jopa niin paljon, että tuuli pääsee vuotien alle myrskyllä).

Jotta huopakatto kestäisi erilaisia rasituksia mahdollisimman pitkään, kannattaa se puhdistaa ja tarkastaa kaksi kertaa vuodessa (kuten kaikki muutkin katot). Jos sammaleita alkaa silti esiintyä, tilaa sammaleentuhokäsittely Sipooseen. Sammaleet ovat varsinkin iäkkäämpien huopakattojen ongelma. Yksi ratkaisu sammaloitumiseen (ja kovettumiseen) on huopakattopinnoitteen uusiminen. Tuo huopakaton huolto tehdään vain kerran, ja sillä voidaan siirtää kattoremonttia jopa yli kymmenellä vuodella.

Tiilikaton huoltaminen muistuttaa huopakaton (eli bitumikaton) huoltamista. Tiilikattokin kannattaa pitää puhtaana roskista ja muista epäpuhtauksista, jotta se ei joutuisi viettämään liian pitkiä aikoja märkänä. Kosteissa olosuhteissa esiintyy myös sammaloitumista. Sammaloituminen antaa pontta tiilien pakkasrapautumiselle, joten torjumatta jääneet sammaleet kannattaa poistaa sammaleentuhoaineella tekemämme sammaleentuhokäsittelyn avulla.

Kun tiilikatto on saavuttanut keski-iän, voimme pinnoittaa sen. Tällaisen tiilikattohuollon teettäminen ei jää huomaamatta, sillä katosta tulee upean näköinen. Uutta pinnoitetta tarvitaan myös pakkasrapautumisen torjumiseksi, sillä pinnoite saa tiilet hylkimään kosteutta ja kasvustoja. Mitä vähemmän tiiliä rapautuu ja hajoaa, sen parempi, sillä sitä tiiviimpänä tiilikatto pysyy.

Peltikaton huolto-ohjelma eroaa paljon tiilikattojen ja huopakattojen huoltamisesta. Jotta peltikatto pysyisi mahdollisimman tiiviinä ja rasituksenkestävänä, tulee se puhdistaa kaksi kertaa vuodessa. Tämäkin ehkäisee peltikaton ruostumista, mutta lisäksi tarvitaan paikka- ja huoltomaalauksia. Ruoste (mikä voi saada kattopellit ohenemaan ja reikiintymään) ei ole peltikaton ainoa uhka. Peltikattovuoto voi alkaa myös huonokuntoisten kiinnikkeiden takia, joten peltikaton kuntotarkastuksen aikana tulee panna merkille katosta ylös kohonneet naulat ja ruuvit, joiden tiivisteiden kunto on huonolla tolalla. Naula kohoaa pois puusta pikkuhiljaa. Syy on kosteuselämisessä. Ilmankosteuden vaihteleminen saa peltikaton alla olevat ruodelaudat kutistumaan, turpoamaan ja taas kutistumaan. Ruuvi kestää tällaista paremmin kuin naula, mutta ruuveillakin on omat ongelmansa. Ruuvin tiivisteet kuluvat, kunnes ne eivät enää pysty pitämään vettä pois katon alta. Mitä sitten tehdään – asennetaanko ruuviin uusi tiiviste? Ei, parempi on irrottaa ruuvi ja asentaa sen tilalle aiempaa isompi ruuvi, millä on tuliterä tiiviste.

Halkeamat, pakkasrapautuminen, ruostuminen ja kiinnikkeiden kuluminen ovat pääsääntöisesti vanhojen kattojen ongelmia. Vuotavan katon korjaus voi yllättää myös suhteellisen uuden katon omistajan. Seuraavaksi kerromme siitä, mikä voi saada uuden peltikaton, tiilikaton tai huopakaton vuotamaan.

Ensimmäiseksi mieleen tulee myrsky, minkä aikana tuuli voi puhaltaa jopa kymmeniä metrejä sekunnissa. Tuuli voi irrottaa kattopellit tai repiä huopavuotia. Jos katolle iskeytyy oksia, saattaa kattotiiliä mennä rikki ja irrota. Tuulen mukaan voi lähteä myös kaikenlaisia kattotarvikkeita, kuten aurinkopaneeleita, lapetikkaita ja ilmanvaihtoputkia. Lopputulos voi olla kattovuoto, joten ota yhteyttä mahdollisimman nopeasti myrskyn tekemien tuhojen paljastuttua.

Myös talvi voi saada katon vuotamaan – riippumatta siitä, onko kyseessä uusi, vanha vaiko keski-ikäinen katto. Talvella katolla voi olla runsain mitoin lunta, ja lumivaipan alta voi löytyä runsain mitoin lumen sulamisesta syntynyttä vettä. Katon liitos- tai vauriokohdat voivat alkaa vuotaa lumen ja veden painon alla.

Kun lumimassat alkavat pudota katolta (tämä tapahtuu yleensä keväällä, kun ulkolämpötila nousee ja lumi alkaa sulaa), voi sattua sekä vaarallisia tilanteita että kattovuotoihin johtavia vaurioita. Voi olla, että tarvitset lumenpoistoa välttyäksesi äkkiarvaamatta katolta putoavilta lumimassoilta. Lumimassojen mukana katolta voi pudota myös kattotarvikkeita. Jos joku jää katolta putoavan lumen, jään ja kattotarvikkeiden alle, voi edessä olla sairaalareissu. Kaltevat katot pitääkin varustella lumiesteillä, joiden ansiosta talon lähellä on turvallisempaa liikkua. Lumiesteet estävät myös katon vaurioitumisen lumimassojen liikkeiden tai maahan putoamisen takia.

Myös jäänsulatus on kattohuolto, mikä lisää pihan turvallisuutta voiden estää myös katon vaurioitumisen talvella. Jää voi nimittäin estää sulamisveden normaalin poistumisen katolta (sen lisäksi, että se voi johtaa vaaratilanteisiin putoamalla katon reunalta). Me teemme jään poiston katolta mitä turvallisimmalla tavalla, nimittäin höyrytyslaitteella.

Kattovuoto tiilikatolla, peltikatolla tai huopakatolla voi johtua myös jostain heikkokuntoisesta läpiviennistä. Seuraavaksi kerromme lisää kattoläpivientien luota alkavista kattovuodoista.

Katto vuotaa piipun juuresta – Kattovuoto savupiipun kohdalla korjataan taidolla

Me emme vain lupaa korjata kattoja nopeasti ja asiantuntevasti – me seisomme sanojemme takana ja korjaamme kaikki katot taidokkaasti. Saat apua hyvin nopeasti, mikä onkin tärkeää. Jos katto vuotaa Sipoossa, voi sen alle päästä kosteutta – kosteutta, mikä voisi aiheuttaa lahovaurioita sekä ongelmia homeen kanssa.

Saat kattosi nopeasti kuntoon silloin, kun katto vuotaa piipun juuresta Sipoossa. Ota yhteyttä meihin, joille kattovuoto savupiipun kohdalla on tuttu juttu. Tulemme paikan päälle selvittämään sen, miten kesämökin, omakotitalon tai esimerkiksi rivitalon katto kannattaa korjata.

Jos kattovuoto on melko tuore ja aluskate on hyvässä kunnossa, riittää vuotavan katon korjaamiseksi piipun ja vesikatteen yhtymäkohdan tiivistäminen. Tällainen kattokorjaus on tehtävissä varsin nopeasti, mutta tarjoamme silti kaupanpäällisen, eli koko katon kunnon tarkastuksen. Tuota kattotarkastusta tarvitaan katon kaikkien tarpeiden havaitsemiseksi ja täyttämiseksi.

Jos aluskate ei olekaan ollut hyvässä kunnossa, voi katon alla olla kosteutta. Piipun juuresta vuotava katto voi kastella katon alta löytyviä puurakenteita ja eristeitä, ja kaikki kosteuden aiheuttamat vauriot on saman tien kunnostettava.

Koska katto voi alkaa vuotaa vielä uudemmankin kerran ennen seuraavaa kattoremonttia, tulee meidän kunnostaa myös aluskate. Ehjää aluskatetta tarvitaan myös kondenssiveden aiheuttamien kosteusvaurioiden torjumiseen, joten aluskatteen tiivistäminen on tärkeä toimenpide.

Aluskatteen paikkaaminen savupiipun kohdalta voi tarkoittaa vaikka aluskatteen osittaista uusimista, ja samalla kattopeltiseppämme voisivat hoitaa piipunpellityksen. Mittojen mukaan tehty piipunpellitys ehkäisee piipunjuurivuotoja paremmin kuin pelkkä piipunjuuripellitys, ja samalla se kohentaa koko katon ulkonäköä. Sitäkään ei sovi unohtaa, että piipunpellitys suojaa piippua pakkasrapautumiselta suorastaan erinomaisella tavalla. Koska myös hormi voi pakkasrapautumia (mistä voi seurata jopa kohonnut nokipalovaara), kannattaa asennuttaa vähintään piipunhattu. Voi olla, että rakennuksessasi jo onkin piipunhattu, ja hyvä niin. Jos piipunhattu vielä uupuu, saat meiltä tasokkaan sadehatun asennettuna.

Kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku vuotaa – Kaikki alkaa kattovuodon paikallistamisesta ja vaurioiden kartoittamisesta

Vuotavan katon korjaus alkaa aina samalla tavalla. Ensin tulemme paikan päälle paikallistamaan vuotavan kohdan ja kartoittamaan sattuneet vahingot. Kun tiedämme tarkemmin, mistä on kyse, voimme antaa avaimet käteen -tarjouksen vuotavan katon korjaamisesta Sipoossa. Teemme kattovuodon korjauksen huolellisin ja taiturimaisin ottein, joten saamme pyyhittyä kaikki katon kuntoa koskevat huolesi pois päiväjärjestyksestä.

Kaikki alkaa alkutarkastuksen tekemisestä silloinkin, kun kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku vuotaa Sipoossa. Emme ala arvailla, onko kattoikkuna ehtinyt kastella katon alapuolisia osia vai ei, vaan tulemme paikan päälle ottamaan selvää asioista. Emme ala arvailla sitäkään, pitääkö kattoluukku uusia vai ei. Kun olemme tarkastaneet kattoluukkusi, osaamme sanoa, onko kattoluukku tullut tiensä päähän. Jos kattoluukkua ei ole pakko vaihtaa, teemme tarjouksen kattoluukun ja vesikaton liitoskohdan tiivistämisestä.

Jos aluskate on ollut ehjä koko kattovuodon ajan, on edessä melko pienimuotoinen tiilikaton, peltikaton tai esimerkiksi palahuopakaton korjaus. Aluskatteen tehtävä on ohjata vesikaton läpi mahdollisesti vuotavat vedet pois katon alta (sekä estää kondenssivettä kastelemasta yläpohjaa). Ehjän aluskatteen ansiosta kattovuodon korjaamiseen ei kuulu kosteusvaurioiden kunnostamista.

Siinä tapauksessa, että aluskatekin on alkanut vuotaa, liittyy kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun korjaamiseen myös katon vesivahingon kunnostaminen. Otamme selvää siitä, voidaanko puurakenteet kuivattaa, vai pitääkö niitä purkaa ja uusia. Jos puuosissa on lahoa, on lahon vaurioittamat kohdat uusittava, sillä lahon leviäminen ei lopu millään muulla tavalla. Vuotava kattoikkuna, kattoluukku tai kattovalokupu on voinut kastella myös yläpohjan eristeet. Eristeitä ei aleta missään tilanteessa kuivattaa. Jos eristeissä on kosteutta, tulee ne poistaa ja korvata uusilla. Tämä on paras keino välttyä yläpohjan homevaurioilta.

Katon läpivienti vuotaa – Kattovuoto antennin, ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken kohdalla toteutetaan parhaalla ammattitaidolla

Peltikaton, tiilikaton tai huopakaton läpivientien määrää ei tarvitse rajoittaa siksi, että on huolissaan läpivientivuodoista. On totta, että omakotitalon, rivitalon, kesämökin tai esimerkiksi paritalon katto saattaa alkaa vuotaa jonkin läpiviennin kohdalta, mutta läpivientivuotoja voidaan torjua avullamme.

Jotta tasakaton, pulpettikaton, aumakaton tai esimerkiksi taitekaton läpiviennit olisivat mahdollisimman tiiviitä, kannattaa niiden asentaminen jättää meidän tehtäväksemme. Voimme asentaa antennit, ilmanvaihtoputket ja viemärintuuletusputket jo kattoremontin yhteydessä. Jos huomaat jossain myöhemmässä vaiheessa tarvitsevasi lisää kattoläpivientejä, ota yhteyttä. Koska läpivientejä voidaan asentaa koska tahansa, ei tarvitse jäädä odottamaan seuraavaa kattosaneerausta Sipoossa.

Asentamamme läpivienti on kaikin puolin täydellinen ilmestys. Antennin juuri ei vuoda sateella, eikä ilmanvaihtoputki ”hikoile” (kondensoitumisen takia). Aluskatekin on asennettu oikein – olemme muistaneet toteuttaa oikeanlaiset ylösnostot niin viemärintuuletusputken kuin kaikkien muidenkin läpivientien osalta.

Aluskate on juuri se keino, millä mahdollisiin kattovuotoihin voidaan varautua. Vaikka asentamamme antenni tai jokin muu läpivienti on todella tiivis, voi tilanne katolla muuttua moneen kertaan tulevien vuosikymmenien aikana. Tiilikatto voi kestää jopa 70 vuotta, joten läpivientien tiivisteet voivat kulua niin, että katto alkaa vuotaa sateella.

Läpivienti voi alkaa vuotaa myös talvella, sillä läpiviennin rasitteena saattaa olla iso määrä lunta ja paljon sulamisvettä. Aluskatteen ansiosta kattovuoto antennin tai esimerkiksi IV-putken kohdalta ei kastele kattorakenteita tai yläpohjan eristeitä, sillä aluskate ottaa vastaan vesikaton läpi mahdollisesti vuotavat vedet. Kun kattovuoto seuraavan kattotarkastuksen yhteydessä havaitaan, voivat yläpohjarakenteet olla täysin kuivat ja hyväkuntoiset (kiitos aluskatteen).

Katto vuotaa jiirin, eli sisätaitteen kohdalta – Myös hajuaisti voi kertoa kattovuodosta

Omakotitalon, kesämökin, kerrostalon tai jonkin muun rakennuksen katto voi vuotaa myös jiirin kohdalta. Jiiri (eli katon sisätaite) on kovalla kuormituksella runsaslumisina talvina. Myös vesisateet ja ulkolämpötilojen vaihtelut koettelevat jiirin kuntoa.

Kattovuodon voi havaita monin eri tavoin. Jos vesikaton läpi vuotava vesi on jo kastellut katon alla olevat rakenteet, voi välikaton alla olla tunkkainen tuoksu. Tunkkaisuus voi levitä sisätiloihin asti. Ei kannata ajatella, että mökillä kuuluu haista ”mummola”. On fiksua selvittää, mistä haju johtuu, ja mitä sille voi tehdä.

Kattovuodon voi havaita myös sisäkaton tummumisena ja siitä lattialle tipahtelevina pisaroina. Ihanteellista olisi kuitenkin huomata kattovuoto jo aiemmin.

Kaikki katot olisi hyvä tarkastaa kahdesti vuodessa, sillä näin jiirivuodot tai muut ongelmat tulisivat kunnostettua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tilaa kattotarkastus (tai jokin muu kattotyö, minkä yhteydessä sinulle tarjotaan ilmainen kattotarkastus) Sipooseen meiltä, niin käymme tarkastamassa myös yläpohjan tilanteen.

Käynti katon alla voi kertoa katon tuuletuksen hitaudesta. Jos ilma ei vaihdu, voi lämmin ja kostea ilma muuttua kondenssivedeksi katon alla. Kondenssivesi voi aiheuttaa samanlaista tunkkaisuutta ja samanlaisia laho- ja homevaurioita kuin kattovuoto. Meiltä saat myös katon IV-työt, joten sama kattofirma palvelee sinua kaikissa erilaisissa tilanteissa Sipoossa.