Aluskatteen korjaus Espoo – Paikattu aluskate voi toimia yhtä hyvin kuin uusi

Meidän ammattilaisemme pistävät parastaan kaikissa kattokorjauksissa Espoossa, Nurmijärvellä, Vantaalla, Helsingissä, Kirkkonummella ja Kauniaisissa, eikä peltikaton tai tiilikaton aluskatteen korjaus ole poikkeus. Tiilikaton tai peltikaton aluskate voidaan monissa tapauksissa korjata ja paikata. Lopputulos voi olla uudenveroinen. Ei kuitenkaan ole samantekevää, mistä tilaat omakotitalon, paritalon, kesämökin, taloyhtiön (rivitalon tai kerrostalon) tai jonkin muun kiinteistön aluskatteen korjauksen. Aluskatteen asentaminen ja paikkaaminen ovat taitolajeja, joissa kannattaa luottaa meidän ammattilaisiimme.

Meihin kannattaa tukeutua jo aluskatteen kunnon seuraamisessa. Aluskatteen kuntoahan ei näe päälle päin. Edes vesikatolla käveleminen ei kerro mitään siitä, missä kunnossa aluskate on. Tarve tehdä esimerkiksi pahvisen aluskatteen korjaus selviää vasta katon alle menemällä. Aluskatteet on tehty kestämään aikaa, mutta on olemassa pieni mahdollisuus, että aluskatetta pitää korjata esimerkiksi tekemällä aluskatteen osittainen vaihto. Siksi ei kannata olla käymättä katon alla katon puolivuosittaisen kuntotarkastuksen yhteydessä. Meiltä saat kattotarkastuksen aina, kun teemme jonkin muun kattotyön Espoossa, ja tuon kuntotarkastuksen yhteydessä varmistetaan mahdollisuuksien mukaan myös aluskatteen paikkaustarpeet.

Aluskate voi olla vailla muutakin kuin reikien paikkausta tai repeämän paikkausta. Jos aluskatetta ei aikoinaan ole asennettu oikealla tavalla, on jo korkea aika korjata tilanne. Aluskatteen ylösnostojen korjaus on tuiki tarpeellinen työ. On otettava huomioon, että katto voi alkaa vuotaa jonkin tai joidenkin läpivientien kohdalta. Jos aluskate on asennettu väärin, ei mikään estä kattorakenteita kastumasta, jos katto vuotaa piipun, kattoikkunan, viemärintuuletusputken, liesituulettimen hormin tai kattoluukun kohdalta.

Aluskatteen korjauksen hinnasta voi hakea kotitalousvähennystä, sillä me kuulumme kaikkiin tarpeellisiin rekistereihin. Yhteistyökumppanimmekin on hoitanut asiansa hyvin. Voit hakea tuon tunnetun yrityksen tarjoamaa rahoitusta kaikille kattotöillesi meidän kotisivujemme kautta.

Alukatteen korjaus huippuammattilaisten toteuttamana

1

Alkukartoitus

Ota yhteyttä ja kerro kuinka voimme auttaa. Tarvittaessa tulemme veloituksetta paikan päälle katsastamaan kattosi kunnon.

2

Suunnitelma ja tarjous

Teemme suunnitelman kattotyöstä ja annamme sinulle kilpailukykyisen tarjouksen.

3

Kattotyön toteutus

Kattotyöt toteutetaan täydellisenä avaimet käteen -palveluna. Tavoitteenamme on aina huippulaadukas lopputulos ja täysin tyytyväinen asiakas.

Aluskatteen korjaus sekä muut kattotyöt ammattiylpeydellä ja varmalla tietotaidolla

Meiltä saat kaikki kattotyöt kestävistä kattokorjauksista katon toimintakuntoa ylläpitäviin kattohuoltoihin sekä laadukkaisiin kattoremontteihin. Jos katto vuotaa tai aluskate vaatii korjausta, voit luottaa osaaviin ammattilaisiimme. Korjaamme kaikki huopakatot/palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Kattokohtaisilla huolloilla varmistamme, että juuri sinun kattosi on valmis ottamaan seuraavan vuodenajan haasteet vastaan. Puhdistamme rännit ja katon, pudotamme lumet, poistamme sammaleet ja suojaamme katteet uudelleenpinnoittamalla. Korjaamme vanhat, tai asennamme uudet kattotuotteet, kuten lumiesteet, kattoikkunat tai kattoluukut. Kun tiilikattosi, peltikattosi tai huopakattosi kaipaa remonttia, olemme valmiina rakentamaan sinulle uuden katon laadukkaalla avaimet käteen -palvelulla.

Kaikissa kattotöissä palveluksessasi -Kattopalvelu Pro

Aluskatteen osittainen uusiminen Espoossa on järkevä veto

Tuskin mikään kattofirma tarjoaa katon purkamista ja uusimista, jos kattoon tulee reikä. Mikäli kyse on pelkästä reiästä, on paljon järkevämpää korjata reikä, kuin uusia koko katto. Sama pätee tiilikaton tai peltikaton aluskatteeseen. Jos aluskatteessa on yksi reikä, ei ole mitään mieltä alkaa uusia koko aluskatetta. Reikä voidaan paikata. Jos paikkaaminen ei ole mahdollista, teemme Espoossa aluskatteen osittaisen uusimisen läpivientien kohdalta tai jostain muusta paikasta.

Aluskate voidaan uusia osittain vaikka viemärintuuletusputken tai kattoluukun kohdalta. Ammattilaisemme tietävät tasan tarkkaan, mitä alku- ja viimeistelytöitä tällaiseen urakkaan on liitettävä. Aluskatetta voidaan uusia osittain myös kattovalokuvun tai kattoikkunan kohdalta. Samalla voidaan uusia kattoikkunan eristeet tai höyrynsulutkin. Periaatteemme on aina sama: katto kerralla kuntoon mahdollisimman kustannustehokkain ratkaisuin.

Piipun pellittäminen peltisepäntyönä ei ole välttämätön kattotyö. Koko piipun pellittämisestä seuraa silti paljon hyvää, mutta ei mitään huonoa. Katon ulkonäkö muuttuu yhtenäisemmäksi ja tyylikkäämmäksi, piipunjuuri saa aiempaa paremman suojan vesivuodoilta eivätkä säät pääse kuluttamaan ja rapauttamaan savupiippua. Siksi saatammekin tarjota piipun pellittämistä mittojen mukaan samalla, kun toteutamme aluskatteen osittaista korjaamista savupiipun kohdalta Espoossa. Vesikatetta on jo purettu osittain piipun luota, jotta aluskatteen osittainen vaihto olisi mahdollista, joten nyt jos koskaan kannattaa teettää piipun pellitys.

Aluskate voidaan uusia osittain myös jiirin, eli katon sisätaitteen, kohdalta. Jiirirakenteen toteuttaminen oikein on haasteellista. Monet aluskatteet onkin asennettu väärin, mutta meistä on tilanteen korjaajiksi. Huolehdimme siitä, että aluskatteen limitykset on tehty oikein jiirin kohdalta, ja että aluskate on nostettu jokaista läpivientiä vasten niin, että katon rakenteet ovat parhaalla mahdollisella tavalla suojassa läpivientivuodoilta.

Juuri sitä varten aluskatteet ovat olemassa. Jos aluskatetta ei olisi (tai se olisi ehjä tai puutteellisella ammattitaidolla asennettu), voisivat kattorakenteet kastua saman tien ulkokaton alettua vuotaa jiiristä, saumasta, kattoon syntyneestä reiästä tai esimerkiksi viemärintuuletusputken kohdalta. Aluskate pitää vettä ja ohjaa kaiken kosteuden (myös kondensoituneen kosteuden) pois katon alta, jolloin säästytään laho- ja homevaurioilta.

Aluskatteen korjaus jiirin (eli sisätaitteen), savupiipun, kattoikkunan, kattoluukun ja läpivientien kohdalta – Tämä onnistuu kaikissa rakennuksissa

Meidän ammattilaisemme korjaavat kaikkien rakennusten katot. Tilaa meiltä pienen kesämökin tai ulkorakennuksen katon korjaus, tai vaikka ison kerrostalon pinta-alaltaan suuren katon paikkaus. Korjaamme myös kaikenlaiset ja kaiken kokoiset aluskatteet. Kerrostalon katon aluskatetta voi olla tarve korjata jiirin, eli sisätaitteen kohdalta – onnistuu! Kesämökin katon aluskate voi olla vaikka korjausta savupiipun kohdalta – no problem.

Aluskatteen korjaus kattoikkunan tai esimerkiksi kattoluukun kohdalta Espoossa alkaa samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin kattotyö. Ensin asiakas ottaa yhteyttä, ja sitten sovimme paikan päällä toteutettavasta katselmuksesta. Tuon katselmuksen perusteella tiedämme, miten aluskatetta on alettava korjata, ja mitä esimerkiksi aluskatteen paikkaus kattovalokuvun kohdalta maksaa. Emme tarjoa kattoremonttia, jos katto on vielä korjattavissa, emmekä myy aluskatteen uusimista, jos aluskate voidaan vielä korjata. Yleensä on mahdollista korjata aluskate – etenkin, kun tilaat aluskatteen korjaamisen esimerkiksi läpiviennin kohdalta meidän ammattilaisiltamme.

Aluskatteen korjaus viemärintuuletusputken kohdalta voi olla nopeasti ohi, mutta tarjoamme silti katon yleiskuntotarkastuksen kaupan päälle. Näin saamme tietää, onko aluskatteen taitekohtien korjaukseen hyvä yhdistää muita kattotöitä, kuten vesikatteen korjaus tai huolto. Tarvittaessa annamme tarjouksen rikkinäisten tiilien vaihdosta, ruosteisimpien kattopeltien uusimisesta, huopakaton sammaleenpoistosta, rännien puhdistamisesta tai vaikka lumiesteiden asentamisesta. Ei ole sellaista kattotyötä, mitä emme osaisi, viitsisi tai pystyisi tekemään. Olemme oikea valinta niin peltikattonaulojen korvaamiseen kateruuveilla kuin erityistä ammattitaitoa vaativiin kattopeltisepän töihin.

Aluskatteen paikkaus Espoossa – Voidaanko lintuverkoilla estää aluskatteen hajoaminen?

Peltikattoa, palahuopakattoa, tiilikattoa ja huopakattoa tulee huoltaa, jotta katto kestäisi paremmassa kunnossa. Peltikaton huolloista voidaan tässä yhteydessä mainita peltikaton huoltomaalaus, ja tiilikaton huolloista vaikkapa sammaleiden poisto. Huolletaanko aluskatetta, tai onko mitään ylipäätään tehtävissä sen eteen, ettei sitä tarvitsisi paikata esimerkiksi viemärintuuletusputken tai kattoluukun kohdalta?

Vastaus on se, ettei ole olemassa aluskatteen huoltoja. Ainut huolto, mitä omakotitalon, kerrostalon tai vaikkapa huvilan aluskate tarvitsee, on sen kunnon tarkastaminen. Koska tiilikaton aluskate voi tarvita paikkausta, on se hyvä tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Peltikaton aluskatekin voi olla paikkausta vailla, joten peltikaton allekin kannattaa kömpiä joka kevät ja syksy, jos se vain on mahdollista. Samalla selviää monta muuta tärkeää asiaa, kuten se, toimiiko välikaton ilmanvaihto odotetusti.

Käynti katon alla kertoisi myös siitä, onko aluskatteella roskia, mitkä pitää ottaa pois hetimmiten. Tätä työtä ei kuitenkaan voida laskea aluskatteen huolloksi, sillä ei suinkaan ole tarkoitus, että aluskatteella olisi roskia. Jos aluskatteelle on päässyt lehtiä ja muita roskia, ei kaikki ole kuten pitäisi olla. Roskien poisto ja harjatiivisteiden asentaminen ratkaisevat pulmat. Ai miksi suhtaudumme niin ankarasti aluskatteella oleviin roskiin? Siksi, että ne sitovat aluskatteelle kosteutta, mikä saa sen haurastumaan paljon nopeammin kuin olisi tarkoitus.

Aluskatetta voidaan suojella myös lintuverkoilla, sillä on olemassa pieni mahdollisuus, että katon alle pääsevät linnut nokkisivat aluskatetta. Lintuverkot asennetaan räystäiden tuuletusaukkoihin kuitenkin ensisijaisesti siksi, etteivät linnut ja muut pieneläimet kävisi tuhoamassa yläpohjan eristeitä. Eristekerros tulisi jättää täysin rauhaan. Silloinkin, kun tehdään yläpohjan kuntotarkastusta, olisi suotavaa liikkua pitkospuita pitkin, eikä tampata ja sotkea eristeitä. Pieneläimet voivat kuitenkin innostua jopa pesimään eristekerroksessa. Niiden jäljiltä kattosi alta voi löytyä niin kakkaa, raatoja kuin rikki purtuja höyrynsulkumuoveja. Lintuverkkojen ansiosta eläimet pysyvät pois yläpohjasta.

Kaikista tehokkain tapa ehkäistä aluskatteen paikkaus Espoossa on antaa aluskate ammattilaisten asennettavaksi. Kun aluskate on asennettu oikein jiirejä ja läpivientejä myöten, eli aluskatetta tarvitse paikata kattovalokuvun, kattoikkunan, savupiipun tai muun läpiviennin kohdalta ainakaan sen takia, että ylösnostot puuttuisivat. Kun aluskate on vedetty juuri optimaaliselle kireydelle, on revenneen aluskatteen paikkaus melko epätodennäköistä, eihän aluskate ole jatkuvalla rasituksella. Liiallinen löysyyskin olisi huono juttu. Jos tiilikaton tai peltikaton aluskate roikkuisi löysällä, voisi pussittaviin kohtiin kertyä vettä, ja vesipussin pohja alkaisi ennen pitkää vuotaa.

Aluskatteen paikkaustarpeita voidaan ehkäistä myös huolehtimalla siitä, että vesikate korjataan aina mahdollisimman vikkelästi. Kuten edellä todetaan, kosteus kuluttaa aluskatetta, vaikka se onkin tehty hyvin kestävästä materiaalista. Vesikatteen korjaustarpeet selviävät katon kunnon tarkastuksen perusteella. Omakotitalon, paritalon, huvilan, rivitalon ja kerrostalon katon kunto on hyvä tsekata puolen vuoden välein, eli heti talven jälkeen sekä juuri ennen uutta talvea. Jos katolla ei käytäisi näin usein, voisivat rikkinäiset kattotiilet, huopakattoon ilmestyneet ilmakuplat ja huonokuntoiset läpiviennit (kuten viemärintuuletusputkien tai antennin juuret) saada aikaan kattovuodon, ja silloin kattorakenteiden kuivuus olisi enää aluskatteen varassa. Vaikka aluskate pettäisi, olisi meillä vastaukset valmiina katon vesivahingon korjaamiseen ja kattokokonaisuuden kunnon palauttamiseen, mutta aina parempi, jos katto voidaan kunnostaa ilman, että katon vesivahinkoa ja yläpohjan homevaurioita ehtii syntyä. Muistathan siis kevät- ja syystarkastukset sekä mahdolliset myrskyvaurioiden tarkastukset!