Tiilikaton asennus toteutetaan pitkäikäinen ja toimintavarma katto mielessä

Tiilikaton asennus

Tiili on yksi suomalaisten pidetyimmistä kattomateriaaleista – eikä syyttä. Se on materiaalina tyylikäs ja sopii monenlaisille katoille, monenlaisiin ympäristöihin. Se on hiljainen, ja sen ansiosta kovemmatkaan sateet tai tuulet eivät aiheuta elämistä häiritseviä ääniä. Kaiken edellä mainitun lisäksi se on kestävä kattomateriaali, joka voi säilyä hyvänä 70 vuotta. Näin pitkän käyttöiän saavuttaakseen katto vaatii kuitenkin osakseen säännöllisiä huoltoja sekä ainakin kertaalleen tehdyn uudelleenpinnoituksen.

Katon säännöllinen huolto on kuitenkin melko vähäinen vaiva tiilikaton lukuisiin hyviin puoliin verrattuna. Klassisen tyylikäs, pitkäikäinen ja hiljainen kattomateriaali miellyttää silmää ja tekee asumisesta miellyttävää. Huolellisilla ja tasaisin väliajoin tehdyillä huolloilla pystyt varmistamaan, että tiilikattosi käyttöikä venyy 70 vuoteen, eikä katon kokonaisremonttia tarvitse aivan joka vuosikymmen miettiä.

Kun tilaat meiltä Kattopalvelu Prolta tiilikaton asennuksen, kannattaa meidät muistaa myös uuden katon huoltotöissä. Aina kun käymme katollasi, minkä tahansa kattotyön merkeissä, saat kaupan päällisenä myös koko katon yleistarkastuksen. Emme keskity pelkästään katon ulkoisiin elementteihin, kuten katteen pintaan ja kattoturvatuotteisiin, vaan kiinnitämme tarkan huomiomme myös katon alapuolisiin rakenteisiin sekä sadevesijärjestelmään. Jos yläpohjaan on esteetön pääsy, kurkistamme sinne ja silmäilemme pinnat mahdollisten kosteusvaurioiden varalta.

Tavoitteenamme on aina mahdollisimman kokonaisvaltainen ja asiakaslähtöinen palvelu. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yleistarkastuksen tehtyämme kerromme kaikista havainnoista sinulle ja teemme tarvittaessa tarjouksen myös muista kattotöistä. Kun suunnittelemme kattotöitä, otamme sinun toiveesi ja tarpeesi huomioon, ja asennuksen yhteydessä voimme uusia muun muassa sadevesijärjestelmän tai kattoturvatuotteet. Kaiken, mitä katollesi tarvitset, saat kätevästi ja laadukkaasti asennettuna meiltä.

Tahdomme myös varmistaa, ettei yksikään katto jää korjaamatta tai uusimatta sen takia, että asiakkaalla ei ole varattuna oitis sitä summaa, mitä remontin tekeminen vaatii. Siksi tarjoamme asiakkaillemme helposti kotisivujemme kautta haettavaa joustavaa rahoitusta, joka mahdollistaa katon uusimisen myös silloin, kun kukkaron nyörit ovat tiukilla. Muista myös, että kaikki Kattopalvelu Pron tekemät kattotyöt ovat verotuksessa kotitalousvähennettäviä kuluja.

Millaisia ominaisuuksia ja vaatimuksia tiilikatolla on?

Esteettisesti tiilikatto sopii hyvin monenlaisille katoille. Se on kuitenkin kattomateriaalina melko painava, ja siksi se asettaa omat vaatimuksensa rakenteille. Painonsa vuoksi se vaatii jykevät alusrakenteet. Nykyaikaiset rakenteet kestävät tiilten painon hyvin, mutta vanhemmat rakenteet voivat väsyessään vaati joko katon vahvistusta tai oikaisua, tai molempia. Myös melko jyrkkä kattomuoto on yksi vaatimus, kun tiilikattoa alkaa pohtia omalle katolleen.

Tiilikatto ei ole täysin tiivis, ja kovilla sateilla sekä talvella se päästää lävitseen hieman vettä saumoista. Siitä syystä tiilikate vaatii toimivan aluskatteen kumppanikseen. Hyvin asennettu tiilikatto ja asianmukainen, toimiva aluskate ovat kuitenkin hyvä kombo, eikä katon tiiviydestä tarvitse sen enempää murehtia. Huoltotoimissa veden poistumiseen katolta on kiinnitettävä erityistä huomiota ja katolta on pari kertaa vuodessa poistettava ylimääräinen kasvusto, jotta katolle ei keräänny sinne kuulumatonta kosteutta.

Talvella taas on huolehdittava lumenpudotuksista. Kun jo valmiiksi raskas katto saa useamman tonnin sohjolunta päälleen, puurakenteet ovat kovilla. Lumi ei liu’u katolta itsekseen alas niin kuin esimerkiksi peltikatolta. Paikoilleen lunta ei kuitenkaan koko talveksi voi jättää katolle seisomaan, joten lumi on tavalla tai toisella poistettava katolta talvisin. Niin voit estää, että katto ei joudu turhalle, ylimääräiselle rasitukselle.

Tiilikaton kestävyyteen vaikuttavat olennaisesti myös olosuhteet. Luonnollisesti myös se, milloin katto on valmistettu, millä tekniikalla sekä mitä materiaaleja käyttäen vaikuttaa katon elinkaareen. Huoltoväli sekä katolle tehdyt toimenpiteet ovat myös suuressa osassa, jos tahtoo katolleen pitkän ja toimivan käyttöiän. Useimmiten kattotiilinä käytetään betonitiiliä, jotka ovat edullisia, mutta kuitenkin pitkäikäisiä. Savitiilet ovat betonitiiliä perinteisempi tiililaatu, jotka voivat kestää hyvin hoidettuna reilusti yli sata vuotta. Saviset tiilet ovat kuitenkin reilusti betonisia kalliimpia.

Mistä kaikesta tiilikaton hinta kokonaisuudessaan koostuu?

Aivan niin kuin minkä tahansa muunkin kattomateriaalin kanssa, tiilikaton hintaan vaikuttavat muun muassa asennukseen käytetty työaika sekä tarvikkeet. Tarvikkeiden menekki on suoraan yhteydessä katon pinta-alaan sekä sen jyrkkyyteen. Jyrkkyys vaikuttaa jonkin verran myös asennuksen vaatimaan työaikaan, sillä jyrkemmällä katolla työskentely on hitusen hitaampaa kuin loivalla katolla työskentely.

Muita tiilikaton hintaan vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa kattotuotteet. Jos haluat, että asennamme katollesi lumiesteitä, kattosiltoja, palotikkaita tai muita kattoturvatuotteita, nämä lisäävät luonnollisesti työn hintaa. Meiltä saat kuitenkin turvallisesti asennettuna laadukkaat kattotuotteet, kuten kattoluukut, pieneläinesteet ja aurinkopaneelit tekemään kodistasi entistä paremman paikan asua. Katon uusimisen yhteydessä kannattaakin aina katsoa melko pitkälle tulevaisuuteen, sillä tulet viettämään katon alla mahdollisesti kymmeniä ja taas kymmeniä vuosia. Unelmien katon asentaminen voi hetken kirpaista lompakossa, mutta se maksaa itsensä takaisin vuosien kuluessa toimivana ja turvallisena kattona.

Tarkkaa katon asennushintaa on kuitenkin mahdoton sanoa ilman, että perehtyy kyseiseen kattoon ja sen ominaispiirteisiin. Kun pyydät meiltä tarjouksen katon asennuksesta, lähetämme kattoammattilaisemme vierailemaan katollasi. Hän tarkastaa katon nykyisen kunnon. Tarkastuskäynnin ja toiveidesi perusteella teemme tarjouksen kustannustehokkaasta ja kestävästä tiilikaton asennustyöstä. Joskus koko kattoa ei tarvitse aluskatteineen uusia, vaan pelkkä tiilien vaihtotyö riittää. Tällöin kattotyö on luonnollisesti edullisempi kuin silloin, jos myös aluskate pitäisi uusia.

Kattopalvelu Prolla katon asennuksen hinta pitää sisällään aina täydellisen avaimet käteen -palvelun, joka alkaa suunnittelusta, sisältää toteutuksen sekä päättyy huolelliseen loppusiivouksen. Hintaamme sisältyvät aina asiantuntevat kattoasentajat sekä taitavat peltisepät, ympäristön riittävä suojaus projektin ajaksi ja mahdolliset työskentelytelineet, henkilönostimet ja työkoneet. Sinun ei tarvitse huolehtia mistään näistä. Kun asennus on valmis, kuljetamme pois purku- ja rakennusjätteet, hävitämme ne asianmukaisesti ja siivoamme vielä jälkemme. Sitten teemme lopputarkastuksen ja voit jäädä rauhassa nauttimaan uudesta, kauniista katostasi.

Meiltä saat niin kokonaiset kuin osittaisetkin tiilikattoremontit

Tiilikaton käyttöikä on arviolta noin 70 vuotta, jos sitä huolletaan säännöllisesti ja korjataan tarvittaessa. Toisinaan käy kuitenkin niin, että vesikate vanhenee ennen aikojaa. Tähän voi olla lukuisia eri syitä: ympäristön rasitus, kattoasentajan ammattitaidottomuus, myrskyn tekemät tuhot… Oli syy mikä hyvänsä, meiltä Kattopalvelu Prolta saat avun katto-ongelmiisi.

Jos katon alusrakenteet ja aluskate ovat kunnossa, remontin voin toteuttaa niin sanotusti osittaisena remonttina, jossa vain vaihdamme kattotiilet uusiin. Tämä on nopea ja verrattain melko huokea vaihtoehto kokonaiselle kattoremontille. Uusimalla kattosi tiilet saat myös vuosikymmeniksi taas suojaa, kunhan muistat huoltaa katon säännöllisesti. Joskus etenkin ikääntyneemmät tiilet voivatkin olla kokonaiskustannuksiltaan edullisempia vaihtaa kokonaan kuin puhdistaa, käsitellä sammaleenpoistoaineilla sekä uudelleenpinnoittaa. Näin on ainakin tapauksissa, joissa katteen huolto- ja korjausväli ovat muutenkin tihentyneet.

Yksittäisten tiilien vaihdot ovat ratkaisu silloin, kun katto on suurimmilta osin vielä hyvässä kunnossa ja ongelmia on vain yksittäisten tiilten kanssa. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, jos myrsky on rikkonut katolta pari tiiltä. Osittainen remontti taas tehdään silloin, kun aluskate on kunnossa, mutta tiilet eivät enää täytä niille asetettuja vaatimuksia. Mutta jossain vaiheessa eteen tulee myös tilanne, että osittainen remonttikaan ei enää riitä saamaan kattoa tarvittavan toimintakykyiseksi.

Silloin voimme toteuttaa tiilikatollesi kokonaisremontin. Vaihdamme tiilet ja sen lisäksi korjaamme aluskatteen kuntoon. Periaatteessa tämä kokonaisremontti tarkoittaa siis sitä, että kattosi menee kokonaan uusiksi. Tätä ei kannata tehdä vasta kuin silloin, kun mikään muu ei enää auta ja aluskate on oikeasti huonossa kunnossa. Emme koskaan korjaa ehjää, joten tähän toimeen ryhdymme vasta, kun katto on oikeasti kokonaista remonttia vailla. Uusimalla kattosi alusta loppuun saat kuitenkin jälleen uudet 70 vuotta käyttöikää katollesi, etkä hetkeen joudu lainkaan miettimään katon korjausta ja remontointia.

Saman katon alta saat myös huoletonta tiilikaton huoltopalvelua

Sitten kun olemme laadukkaasti ja kustannustehokkaasti saaneet tiilikattosi asennuksen valmiiksi, voit samalla myös tilata meiltä tinkimättömällä otteella tehdyt tiilikaton huoltotyöt. Tärkein tiilikatolle tehtävä huoltotyö on muiden kattomateriaalien tapaan katon puhdistus sekä vesikourujen puhdistus. Katolle kerääntyy kaikenlaista maatuvaa roskaa, joka on mainio kasvualusta sammaleelle. Sammal taas on tiilikaton pahin vihollinen, sillä se pyrkii upottamaan juurensa tiileen. Jos se onnistuu, se murentaa tiiltä tehokkaasti veden ja jäätymisen avulla.

Pintasammalen saa tiilikatolta poistettua harjalla ja hellällä pesulla, mutta jos juuret ovat jo ottaneet vankempaa jalansijaa, katolle tulee tehdä sammaleentuhokäsittely. Käyttämämme käsittelyaine on ekologista, ja sen voi levityksen jälkeen jättää katolle. Sitten sen voi huuhdella myöhemmin pois tai jättää sen sateen tehtäväksi. Aine ei ole vaarallista ihmisille, kotieläimille tai ympäristölle.

Tiilikaton säännölliseen huoltoon kuuluvat myös kattotiilien kunnon tarkistus sekä tarvittaessa rikkinäisten tiilten vaihto. Myrskyissä tai muuten vain rikkoutuneet tiilet on hyvä vaihtaa uusiin oitis, kun ne havaitsee, jotta rikkinäisen tiilen kohdalta ei pääse esimerkiksi vettä talon rakenteisiin. Myös läpivientien, saumausten ja jiirien tarkistukset ja tiivistykset on hyvä tehdä säännöllisesti. Erityisesti ennen talvea on huomioitava kattotuotteet: tarkistettava niiden kiinnitykset ja muu toimivuus. Näiden lisäksi meiltä saat myös talvisin lumenpudotukset sekä jäänsulatukset niin katolta kuin myös ränneistä.

Miksi sitten tilata tiilikattotyöt meiltä? Asiantuntemuksemme ja kokemuksemme lisäksi olemme oivallinen valinta siksi, että meiltä saat saman katon alta kaikki tarvitsemasi palvelut. Meiltä luonnistuu niin tiilikaton asennus kuin osittaiset ja kokonaiset remontitkin, huoltoja ja pieniä korjauksia lukuun ottamatta. Kattotyöntekijämme ovat alansa ammattilaisia ja tuntevat katot erittäin hyvin. Emme myöskään valikoi sitä, minkälaisia rakennuksia ja kattoa korjaamme tai huollamme, vaan meille kelpaa kaikki omakotitaloista lomamökkeihin ja pulpettikatoista harjakattoihin. Ota yhteyttä, niin katsotaan miten voimme auttaa sinua saamaan kattosi aiempaa parempaan kuntoon.

Kaikki kattopalvelut koko Suomen alueella.
Ota yhteyttä, niin huolletaan, korjataan ja remontoidaan Sinunkin kattosi!