Sulatamme katot ja rännit jäästä ekologisesti ja kattoturvallisesti höyryllä

Rännien ja sadevesijärjestelmän sulatus höyryllä

Talvi on katoille ehdottomasti ankarin vuodenaika. Lumi rasittaa kattoa painollaan ja katolle tai ränneihin päätynyt vesi jäätyy ja voi mahdollisesti aiheuttaa ongelmia koko katon toiminnalle. Katon huolto on siitä syystä erityisen tärkeää ennen talven tuloa, ja talven aikana katon hyvinvointia voi edistää muun muassa pudottamalla lumia katolta ja sulattamalla katolle ja ränneihin muodostunutta jäätä.

Lumen ja jään voi kuitenkin poistaa katolta monella eri tavalla, eivätkä tavat aina ole katolle suotuisia. Me Kattopalvelu Prolla tiedämme tämän, koska olemme tehneet kattojen talvitoimenpiteitä pitkään ja nähneet kaiken kuntoisia kattoja. Ammattitaitomme ja kokemuksemme takaa sen, että tiedämme kullekin katolle sopivan, kattoa vahingoittamattoman tavan poistaa lumet tai jäät.

Yksi katolle hellävarainen tapa päästä jäästä eroon on katon ja rännien jään sulatus höyryllä. Se ei tee vahinkoa katolle, sen rakenteille tai sadevesijärjestelmälle. Jään sulatus höyryllä tapahtuukin ilman että minkäänlaista mekaanista rasitusta, kuten iskuja, aiheutetaan katolle. Vaikka menetelmä on hellävarainen, se on myös todella tehokas, ja sillä saa jäät sulatettua katolta ja ränneistä hyvin tarkasti.

Jäätä muodostuu katolle ja sadevesijärjestelmään yleensä lämmön ja pakkasen yhteisvaikutuksesta. Lämpö voi karata kattorakenteista tai kevätaurinko on lämmöllään laittanut sulamiseen käyntiin, mutta sitten vedet jäätyvätkin nopeasti kylmiin ränneihin. Oli jään muodostumisen syy mikä tahansa, jäätyneet rännit on parempi saada auki ennen kuin vesi alkaa tulvia seiniä pitkin. Höyrysulatus on tähän kaikkein tehokkain vaihtoehto.

Tilasit meiltä sitten katon höyrysulatuksen tai jonkin suuremman toimenpiteen, teemme katolle kiivetessämme aina katon kokonaistarkastuksen. Tarkistamme muun muassa sadevesijärjestelmän sekä kattoturvatuotteiden kunnon. Katsastamme myös katteen pintaa, ellei se ole lumen peittämä, sekä kurkkaamme myös yläpohjaan, mikäli sinne on esteetön pääsy. Kerromme tehdyistä huomioistamme aina sinulle, ja tarpeen tullen teemme myös muista toimenpiteistä tarjouksen. Tarjoamme asiakkaillemme myös mahdollisuutta joustavaan rahoitukseen, jota voi hakea näppärästi kotisivujemme kautta. Älä myöskään unohda, että ammattilaiselta tilatut, kotiin tai vapaa-ajan asuntoon tehdyt kattotyöt voivat olla kotitalousvähennyskelpoisia kuluja.

Vesivahinkoja voi syntyä jäätyneiden rännien vuoksi, joten pidä sadevesijärjestelmä kunnossa

Lämpötilojen nopea vaihtelu altistaa katon ja sadevesijärjestelmän jäätymisen aiheuttamille ongelmille. Esimerkiksi siinä tapauksessa, että rännit ovat jäässä pakkasen lauhtuessa, lumien sulaminen alkaa nopeammin kuin tiiviisti jäätyneissä ränneissä. Tällöin sulamisvesi tulvii rännien laitojen yli ja valuu talon rakenteita pitkin. Katolta hallitsemattomasti valuneet vedet voivat myös muuttaa pihan vaaralliseksi jääradaksi jäädyttyään. Pahimmassa tapauksessa ulkoseinä kastuu kerta toisensa jälkeen eikä pääse missään vaiheessa kuivumaan. Tämä voi aiheuttaa seinään homekasvustoa tai lahovaurioita.

Tärkein asia jäänsulatuksessa on hellävaraisuus, ja sen vuoksi suosittelemme katolle kuin katolle jään sulatusta höyryllä. Höyrysulatus ei riko talon rakenteita. Suurin virhe on se, jos jäätyneitä rännejä tai alastuloputkia aletaan potkia tai hakkaamaan jään irtoamista edistääkseen. Tämä ei kuitenkaan sulata rännejä, vaan rikkoo sadevesijärjestelmän ja voi vaurioittaa muitakin talon rakenteita. Pelkkä kevään ja lämpimimpien kelien odottamien rännien luonnollisen sulamisen toivossakaan ei ole suositeltava vaihtoehto, sillä tukkeutuneet rännit voivat aiheuttaa suuria vaurioita rakennukselle ja myös ohikulkeville ihmisille. Kun sadevesijärjestelmä on tukossa, se on oikeastaan sama asia kuin sitä ei olisi ollenkaan.

Jään höyrysulatus on nopea ja toimiva tapa sulattaa ja avata rännit sekä alastuloputket eli syöksytorvet. Menetelmä on myös erittäin ympäristöystävällinen, sillä ainoa käytettävä aine on vesihöyry. Se suihkutetaan kohti jäätyneitä kohtia, jotka sulavat nopeasti ja alkavat taas vetää. Jään sulattaminen höyryllä on kuitenkin usein väliaikainen ratkaisu, ja pakkasen kiristyessä rännit tapaavat jäätyä uudelleen. Kun kaipaat pysyvää ratkaisua rännien sulana pysymiseen, voimme asentaa talosi sadevesijärjestelmään esimerkiksi sulanapitokaapelit.

Meiltä Kattopalvelu Prolta saat niin omakotitalojen, rivitalojen kuin kerrostalojenkin sadevesijärjestelmien sulatukset ammattitaidolla. Oli katto minkä kokoinen ja tyyppinen tahansa, voit luottaa meihin. Meiltä löytyy omasta takaa myös tarvittava kalusto vaativiinkin kohteisiin, joten ota yhteyttä meihin, oli tarpeesi minkälainen tahansa.

Voimme höyryn voimalla sulattaa myös ojarummut

Höyrysulatus on erinomainen menetelmä myös monipuolisuutensa vuoksi. Katon ja sadevesijärjestelmän lisäksi höyryllä voidaan sulattaa myös oja- eli tierumpu. Ojarummun avaus ja sulatus höyryllä onkin tehokas tapa pitää vesikanavat auki. Jos taloltasi valuva vesi kulkeutuu pois ojarummun kautta, jään muodostuminen on suuri ongelma. Rumpuun patoutuva vesi voi kääntyä takaisin ja aiheuttaa tulviessaan vaurioita talosi rakenteisiin. Samoilla höyrylaitteilla voidaan sulattaa jäät niin katoilta, ränneistä kuin ojarummuistakin.

Jään sulatus on kuitenkin vain väliaikainen toimenpide, ja sen lisäksi on tehtävä paljon muutakin, että katto pysyisi kunnossa myös rankan talven yli. Tärkeintä on tietenkin pitää katon peruskunto hyvänä, eli huolehtia että katon pinnoite on kunnossa eikä rakenteissa ole vikaa. Kahdesti vuodessa – keväisin ja syksyisin – tehtävät kattohuollot ovat paras tapa pitää silmällä sitä, missä kunnossa katto on. Siten mahdollisiin ongelmiin voidaan myös puuttua ajoissa, eivätkä ne ehdi äityä suuremmiksi.

Meiltä saat myös kattojen vuosittaiset huollot, täsmäkorjaukset sekä suuremmat remontit katolle kuin katolle. Pitkän kokemuksen ja vankan ammattitaidon ansiosta meillä on paljon kokemusta niin tiili-, pelti- kuin huopakattojenkin huollosta ja korjauksesta, joten kotisi katon kattomateriaali ei ole este sille, että voimme hoitaa ja huoltaa sen kuntoon. Emme myöskään ole ronkeleita katon koon tai talotyypin suhteen: teemme työmme laadukkaasti ja luontevasti niin kerrostalojen kuin omakotitalojenkin katolla sekä mansardi- ja pulpettikatoilla.

Sen lisäksi, että olemme kaikenlaisissa kattotöissä kokeneita ja osaavia, panostamme myös asiakaslähtöiseen palveluun. Aina kun ryhdymme suunnittelemaan katolle tehtäviä toimenpiteitä, otamme asiakkaan toiveet ja tarpeet huomioon. Tarpeen tullen voimme myös antaa oman, valistuneen neuvomme siitä, mitä sinun kattosi meidän mielestämme tarvitsee toimiakseen parhaalla mahdollisella tavalla. Tavoitteenamme on aina tyytyväinen asiakas ja toimiva katto, ja asiakastyytyväisyytemme kertoo, että olemme onnistuneet tavoitteessamme hyvin. Sen sijaan, että murehtisit koko talven jäätynyttä kattoa, ota meihin yhteyttä – me sulatamme kattosi höyryllä jäättömäksi ennen kuin huomaatkaan.

Kaikki kattopalvelut koko Suomen alueella.
Ota yhteyttä, niin huolletaan, korjataan ja remontoidaan Sinunkin kattosi!