Palahuopakaton uusiminen
Palahuopakaton uusiminen takuuvarmalla tietotaidolla ja ammattiosaamisella luotettavalta kattofirmalta. Monesta eri seikasta riippuen palahuopakaton uusiminen eli palahuopakattoremontti on joskus ihan pakon sanelema, toisinaan taas vähän paremmin ennakoitava investointi. Lopulta sillä ei ole meille niin suurta merkitystä, sillä mehän remontoimme palahuopakatot ja muut huopakatot aina kun sille on tarvetta. Jos vaikkapa puu kaatuu pahasti katon päälle, kattoremontti voi olla käsillä yhtäkkiä. Kuluvaa kattoa voi kuitenkin pitää silmällä ja huoltaa, jolloin on usein mahdollista uusia katto ennakoiden, eli kun se on kulunut mutta ei pahemmin vaurioitunut, jolloin kattoremontti on kevyempi, jopa pelkkä vesikatteen vaihtaminen uuteen voi riittää.
Vanhaa palahuopakatettahan ei läheskään aina voi jättää kattoon uuden alle. Vaikka joskus katon kunnon sen salliessa vanhoja huopakatteita jätetäänkin purkamatta, niin se ei ole sääntö vaan lähempänä poikkeusta. Käytännössähän katon toimintakuntoisuus täytyy varmistaa, kun sitä remontoidaan ja varsinkin palahuopakatteissa katon lukemattomat katesaumat puoltavat vanhan katteen purkua. Toisaalta tämä vaihtoehto voi tuntua houkuttelevalta, koska huopakatteiden purku on vähän työlästä. Meille se ei ole ongelma, pitkä työkokemus on antanut hyviä eväitä sitkaasti katossa kiinni olevien huopien irrottelussa. Kattoremonttipalvelumme toki punnitsee vaihtoehtoja tarkkaan mutta emme ota riskejä kattojen suhteen. Toimiva katto on päätavoite ja lopulta se on myös rakennusten omistajien tavoite, kun asiaa ryhdytään miettimään yhtään tarkemmin.
Kattoremonttipalvelumme on käytettävissä kaikenlaisissa sijainneissa, myös saarikohteet huomioidaan meillä siinä missä muutkin paikat, joissa kattoja on remontoitavana. Kun olet aikeissa teettää palahuopakaton uusimisen rakennukseesi niin tee meille tarjouspyyntö. Laadimme tarjouksen juuri sinun kattosi uusimisesta tarkasti toiveidesi sekä katon kunnon mukaan. Rahoitusmahdollisuus sekä kotitalousvähennys ovat helppo selvittää tarjouksemme perusteella. Kattoremonttipalvelumme toimii avaimet käteen -periaatteella, joten katon laittaminen kuntoon avullamme on hyvin vaivatonta.
Uusi palahuopakatto mökistä huvilaan ja autotallista pihasaunaan
Kun suunnitelmissa on uusi huopakatto niin kattoremonttipalvelultamme sellaisen saa moniin rakennuksiin. Palvelumme kattaa hyvin kotitalouksien rakennukset, kuten kesämökit ja isommatkin huvilat. Saneeraamme huopakattoja myös muista mökeistä ja tietysti omakotataloista. Myös saunarakennus sekä erilaiset piharakennukset, kuten vaikkapa autokatokset ja -tallit saavat käsissämme uudet katot.
Kun kyseessä on huopakatto tai vielä tarkemmin palahuopakatto niin se sopii lähes kaikkiin mahdollisiin kattoihin, joita vastaan vain tulee. Remontoimme yhtä vakaalla osaamisella niin aumakatot kuin harja- ja pulpettikatot tai muutkin kattomallit. Tasakattojakin saneeraamme, kate voi tosin katon teknisen toimivuuden varmistamiseksi olla muuta kuin varsinaista palahuopaa. Yhtenäiset ns. rullahuovat, kuten hitsattava bitumikermi käy mainiosti hyvin loiville, jopa tasaisille kattomalleille. Huopakatteiden joukosta löytyvät tyylikkäät sekä teknisesti toimivat vaihtoehdot jokaiseen tarpeeseen ja kaikille kattojyrkkyyksille.
Milloin huomaat, että uusi palahuopakatto on tarpeen? Tähän on monta merkkiä, mutta jokainen vaatii toimenpiteitä. Katto on voinut vuotaa sisätiloihin asti, jolloin ongelma voi näkyä katossa olevana tummentumana tai vaikka siitä että vesi tippuu kattovalosta. Sisällä voi olla myös tunkkainen haju, mikäli vesikatosta läpi päässyt vesi on päässyt enemmänkin tekemään tuhojaan. Räystäslaudoituksessa voi olla vuotojälkiä. Yläpohjassa näkyy kastuneita villoja jne.
Uusiessamme palahuopakattoa, toteutamme kattotyöt juuri katon tarvitsemassa laajuudessaan. Puramme vanhan vesikatteen ja alushuovan. Tarkistamme aluslaudoituksen ja yläpohjan eristevillat. Uusimmat kastuneet eristeet sekä uusimme huonokuntoiset puurakenteet. Rakennamme uuden katon jämptisti toteuttaen hyvää rakennustapaa ja laadukkaita tuotteita. Asennamme aluslaudoituksen päälle aluskatteen, eli aluskermin. Ammattilaisemme ovat tarkkoja aluskatteen ylösnostoissa ja tiivistämisessä, jotta sade tai sulamisvesi ei löydä mistään tietä katon alapuolisiin rakenteisiin. Asentamamme katot kestävät säätä ja luonnon rasituksia.
Uusi palahuopakatto on hyvä ratkaisu silloin, kun vanhan katon korjaaminen tai huoltaminen ei ole joko mahdollista tai se ei enää ole järkevää. Katolle voi tehdä monenlaisia toimenpiteitä, joilla sen käyttöikää voi pitkittää. Vaikkapa katteen pinnoitus voi helposti antaa runsaasti lisää aikaa vanhalle katolle. On kuitenkin tilanteita, joissa tällainen koko katon kattava huoltotoimi olisi pitänyt tehdä jo aiemmin. Eli katto on päässyt siihen kuntoon, että huollon työmäärä alkaa olla kevyen kattoremontin luokkaa, joista jälkimmäinen operaatio antaa katolle kymmeniä vuosia lisää aikaa. Moni huolto ja korjaus puolustaa asemaansa ajoissa tehtynä mutta jossain kohdassa tulee käännekohta, jonka jälkeen katon remontointi on yhä kannattavampi vaihtoehto. Varsinkin silloin, kun kato korjauskierre yltyy, rahaa palaa ja uusi palahuopakatto voi olla paras ratkaisu, kunhan katto toteutetaan hyvin ja katon viat sekä puutteet samalla hoidetaan kuntoon, kuten meillä tehdään aina.