Lumiesteet irtosivat katolta, mikä avuksi?

Lumieste tipahti katolta

Me korjaamme lumiesteiden irtoamisesta syntyneet kattovauriot ja asennamme lumiesteet takaisin paikoilleen. Ota yhteyttä!

Lumiesteiden kiinnikkeet ovat kovaa tekoa, ja esteiden kiinnityksessä ollaan aina erityisen huolellisia. Esteiden on pystyttävä pitämään katolla suuria ja raskaita lumikuormia, joten niiden asianmukainen ja huolellinen kiinnittäminen on myös turvallisuuskysymys. Hyvästä kiinnityksestä huolimatta etenkin ikääntyneiden esteiden kiinnitykset kuitenkin löystyvät, ja lumiesteet voivat irrota katolta.

Useimmiten lumiesteet lähtevät katolta livohkaan nimenomaan lumikuorman seurauksena. Lumi on hyvin raskas ja pahimmillaan suuriakin tuhoa aikaansaava elementti. Jos lumiesteen kiinnikkeissä tai kiinnityksessä on mitään vikaa, kiinnitys voi löystyä lumikuorman painosta tai jopa tipahtaa kokonaan alas. Oli tilanne kumpi hyvänsä, asiaan on puututtava mahdollisimman pikaisesti, jotta suurempaa vaaraa tai tuhoa ei ennätä syntyä.

Ensimmäisenä on tärkeää selvittää syy, minkä vuoksi lumieste on irronnut. Näitä voi luonnollisesti olla monia. Yleisimpiä syitä ovat kuitenkin se, että este on alun perin kiinnitetty kattoon huonosti tai että kiinnitykset ovat ajan ja esteen iän myötä löystyneet. Myös kiinnityskohta voi olla haperoitunut ja siten heikentänyt esteen kiinnitystä kattoon.

Lumiesteen irtoaminen katolta on aina vaaratilanne. Harvoin käy niin, että koko lumieste tulee ryminällä alas ennen kuin ongelmaa huomataan. Pahimmassa tapauksessa näin voi kuitenkin käydä, ja painava, katolta tippuva lumi saa lisävoimaa lumiesteen metallin muodossa. Tällöin vaarassa ovat sekä ihmiset että omaisuus.

On kuitenkin asioita, joita voit tehdä vaaratilanteet välttääksesi. Ensinnäkin lumiesteet kannattaa aina asennuttaa asiansa osaavalla ammattilaisella. Toisekseen kattotuotteiden kunto ja kiinnitykset on aina hyvä tarkistaa kattohuollon yhteydessä. Jos kuitenkin käy niin, että esteiden kiinnitykset löystyvät tai este irtoaa katolta, ota meihin yhteyttä ja korjaamme asian. Paikalle tultuamme teemme tilannekatsauksen ja tartumme ongelman juurisyyhyn. Korjaamme ongelman kuntoon, ja halutessasi parannamme myös muita kattosi ominaisuuksia.

Lumiesteiden irtoaminen voi aiheuttaa vaurioita katolle, eikä pelkkä lumiesteen uudelleenkiinnitys riitä, tai ole mahdollista ilman muita korjauksia. Meiltä saat mm. seuraavat katonkorjaustyöt:

  • Korjaamme, vaihdamme tai uusimme tiilikaton mahdollisesti vaurioituneen aluskatteen.
  • Korjaamme, vaihdamme tai uusimme vaurioituneet ruodelaudoitukset tai apuruodepuut.
  • Korjaamme ja paikkaamme lumiesteen irtoamisesta mahdollisesti syntyneet reiät.
  • Uusimme tiilikatosta rikkoutuneet kattotiilet irronneen lumiesteen kohdalta.
  • Korjaamme ja paikkaamme huopakatolla olevat reiät irronneen lumiesteen kohdalta.

Meiltä Kattopalvelu Prolta saatkin laajasti ja kokonaisvaltaisesti kaikki tarvittavat kattotyöt. Kaikki tekemämme työt ovat kotitalousvähennyskelpoisia kuluja, ja tarjoamme asiakkaillemme myös joustavaa rahoitusta. Näin yksikään työ ei jää tekemättä hetkellisten rahamurheiden vuoksi.

Me korjaamme ja vaihdamme irronneet lumiesteet sekä paikkaamme kattosi jälleen kuntoon

Kun huomaa lumiesteen tippuneen katolta, ensimmäinen ajatus ja tunne saattaa olla hämmennys ja paniikki: mitä nyt tehdä ja mistä apua? Heti kun huomaat tällaisen haverin tapahtuneen, neuvomme ottamaan yhteyttä osaavaan ja kokeneeseen kattoalan firmaan, kuten meihin Kattopalvelu Prolla. Tulemme paikalle pikaisesti ja alta aikayksikön kattosi on taas kunnossa ja lumiesteet kohdillaan.

Jos lumiesteet ovat irronneet, kiinnitämme ne kokemuksen tuomalla asiantuntemuksella ja taidolla takaisin entistä kestävämmin. Tarvittaessa vaihdamme ne uusiin tai vaihdamme niiden kiinnikkeet. Nämä tarpeet arvioimme aina vasta sitten, kun olemme päässeet näkemään katon nykytilanteen ja sen, mikä on aiheuttanut lumiesteiden irtoamisen katolta. Vain selvittämällä alkuperäisen syyn voimme korjata vian siten, ettei se uusiudu.

Jos katolta irronnut lumieste on tuonut mukanaan alas jotain muutakin, kuten palan katetta tai pätkän ränniä, saat meiltä avun myös näihin murheisiin. Olivatpa lumiesteen irtoamisen aiheuttamat vahingot minkälaisia hyvänsä, me Kattopalvelu Prolla voimme auttaa sinua myös niiden kanssa. Asennamme rännit uudelleen ja korjaamme katteeseen tulleen aukon. Meidän käyntimme jälkeen kattosi on taas toimiva ja moitteeton, eikä syytä huoleen ole.

Meiltä saat asiantuntevaa palvelua kaikkeen kattoturvaan liittyen, eli lumiesteiden lisäksi myös muista kattotuotteista. Jos tahdot uusia tai lisätä katollesi kokonaan uutta kattoturvaa, meiltä saat helposti ja kätevästi myös nämä palvelut. Kun olemme nähneet kattosi ja päässeet tutustumaan siihen paikan päällä, voimme myös antaa omat ehdotuksemme siitä, mikä sinun katollesi olisi paras valinta. Teemme nämä ehdotukset aina kattokohtaisesti ja yksilöllisesti jokaista kattoa varten. Meitä ei siis haittaa, vaikka et varmaksi vielä tietäisikään, minkälaista turvaa katollesi kaipaat: me voimme myös antaa omat ehdotuksemme siitä, miten katostasi tehtäisiin aiempaa toimivampi ja turvallisempi.

Jos lumiesteet irtoavat, korvaako vakuutus?

Yksi ensimmäisistä ajatuksista vahingon sattuessa on usein se, että korvaako vakuutus. Pahimmassa tapauksessa lumieste on voinut irrota tehden samalla kattoon reiän ja vielä rikkonut matkalla alas tipahtaessaan vielä ilmalämpöpumpunkin. Suhteellisen pienehkön lumiesteen tippuminen voi aiheuttaa melko paljonkin tuhoa omaisuuksille ja sitten myös rahallista vahinkoa.

Mutta korvaako vakuutus näitä vai meneekö kaikki omasta pussista? Tämä on useimmiten kiinni vakuutusyhtiöstä, mutta pääsääntöisesti mikään vakuutusyhtiö ei korvaa lumen tai jään aiheuttamia vahinkoja. Asia kuitenkin kannattaa aina tarkistaa oman vakuutuksen vakuutusehdoista. Pääasiassa on kuitenkin niin, että lumiesteiden on kestettävä lumen painoa, ja tarvittaessa lumet on pudotettava katolta.

Koska vakuutus hyvin harvoissa tapauksissa korvaa lumen ja jään aiheuttamia vahinkoja, on erityisen tärkeää, että esimerkiksi lumiesteiden ja muiden kattotuotteiden asentamisessa käytetään ammattilaisen palveluita. Pitkän linjan kokenut ja osaava kattoammattilainen asentaa lumiesteet siten, että ne pysyvät katolla.

Ammattilaisen palveluihin panostaminen maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin, kun ei tarvitse murehtia mahdollisten muiden vahinkojen korvaamisesta. Sen minkä säästää palkkaamalla lumiesteiden asentamiseen naapurin amatööriremontoijan, voi joutua seuraavana talvena laittamaan katon korjauskuluihin. Vaatimattomammalla ammattitaidolla kyhätyt ja asennetut kattoturvatuotteet voivatkin tulla asunnon omistajalle lopulta monin verroin kalliimmaksi kuin asiantuntijan käyttäminen.

Oikeanlaisiin kattotuotteisiin ja asiantunteviin ammattilaisiin panostaminen onkin kaikista näkökulmista katsottuna paras ja kestävin vaihtoehto. Siten ei tarvitse murehtia turhaan katon turvallisuudesta tai siitä, että kattotuotteiden asentamisen kokonaiskustannukset nousevat korjauskulujen vuoksi suuriin lukemiin. Ammattilaisten hyödyntämisessä on myös se hyvä puoli, että he suhtautuvat kattoon kokonaisuutena ja näkevät, jos katossa on jotakin muuta, mikä tarvitsisi tarkempaa huomiota. Kun ammattilainen on paikalla ja vastuussa työstä, epäkohdat tulevat suuremmalla todennäköisyydellä hoidetuksi ja korjatuksi ennen kuin suurempaa vahinkoa ehtii syntyä.

Katon säännöllisillä huolloilla tarkistamme myös kattoturvatuotteet ja niiden kiinnitykset

Oikeanlaisten kattoturvatuotteiden sekä niiden asianmukaisen kiinnittämisen lisäksi on myös huomioitava se, miten kattotuotteet asennuksen jälkeen voivat. Ne joutuvat suurelle rasitukselle etenkin runsaslumisina talvina ja ne voivat ottaa itseensä myös osumaa esimerkiksi myrskyjen mukanaan tuomien oksien tai muun irtoroskan ansiosta. Iän ja kulutuksen myötä kattotuotteiden kiinnitykset myös löystyvät.

Katon hyvinvoinnin kannalta on ensisijaisen tärkeää, että se tarkistetaan ja huolletaan säännöllisesti. Tässä samassa on kätevää ja järkevää tarkistaa ja huoltaa myös kattoturvatuotteet. Meiltä Kattopalvelu Prolta saat myös katon ja kattotuotteiden säännölliset huollot. Katto suositellaan huollettavaksi kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin.

Käymme katon aina kattavasti läpi kevät- ja syyshuoltojen yhteydessä sekä teemme kummallekin vuodenajalle sopivimmat ja oleellisimmat huoltotyöt. Tarkistamme kattoturvatuotteet, kuten esimerkiksi lumiesteiden kiinnitykset, ja silmäilemme läpi myös katon tiiviyden läpivienteineen ja katesaumoineen. Käymme myös kurkistamassa yläpohjan kunnon, jos sinne on esteetön pääsy.

Tämänkaltaisilla perusteellisilla ja tasaisin väliajoin tehdyillä huolloilla katon kuntoa voidaan ylläpitää. Samalla voidaan puuttua oitis mahdollisiin ongelmakohtiin, eikä suurta vahinkoa ja siten suuria kustannuksia ehdi syntyä. Säännölliset ja huolelliset kattohuollot auttavat pitämään katon kunnossa ja siten pidentävät myös katon elinkaarta ja pitävät sen kokonaiskustannukset maltillisina.

Kaiken tämän saat meiltä Kattopalvelu Prolta tehokkaasti ja luotettavasti tehtynä. Käytämme työssämme vain hyväksi todettuja materiaaleja, ja kaikki työntekijämme ovat kokeneita ja koulutettuja alan ammattilaisia, joiden puntit eivät tutise korkeillakaan katoilla. Teemme työmme aina huolellisesti ja asiakkaidemme tyytyväisyys on meille kaikista tärkeintä.

Teemme kattotyöt kaikenkokoisille ja -tyyppisille katoille. Suojasi kotiasi sitten huopa, pelti taikka tiili, meiltä saat tarvittaessa avun kattoasi piinaaviin ongelmiin. Riittää, kun otat meihin yhteyttä ja kerrot, miten katto oireilee. Me hoidamme loput!

Kaikki kattopalvelut koko Suomen alueella.
Ota yhteyttä, niin huolletaan, korjataan ja remontoidaan Sinunkin kattosi!