Myös kattoikkuna tai kattovalokupu voi vuotaa asuntoon tai talon rakenteisiin

kattoikkuna tai kattovalokupu voi vuotaa asuntoon tai talon rakenteisiin

Sekä kattoikkuna että kattovalokupu ovat näyttäviä kattoelementtejä, jotka luovat sisälle ainutlaatuisen ja kodikkaan tunnelman päästäessään kodin sisään runsaasti luonnonvaloa. Muiden kattoelementtien lisäksi kattoikkuna ja kattovalokupu tarvitsevat kuitenkin osakseen säännöllistä huoltoa, jotta ne pysyvät kunnossa eivätkä aiheuta harmia.

Esimerkiksi kattoikkuna on katolla hyvin vaativa läpivienti, jonka tiiviydestä on erityisesti huolehdittava. Kattoikkuna voi nimittäin vuotaa asunnon sisälle tai kattorakenteisiin. Tasaisin väliajoin tehdyissä huolloissa orastavat vuotokohdat voidaan havaita ajoissa, eikä suurempaa vahinkoa ehdi syntyä. Jos vuoto kuitenkin ehtii edetä siihen pisteeseen, että vuoto havaitaan asunnon sisällä, se on kuitenkin useimmiten helposti havaittavissa ja ongelmakohta paikannettavissa. Tällaisessa tapauksessa ongelma on usein kattoikkunan omissa haperoituneissa tiivisteissä, jotka ovat vaihdon tarpeessa.

Jos vuoto taas tapahtuu katon läpiviennin kohdalta ja päästää veden virtaamaan katon rakenteisiin, tapaus on astetta vaikeampi. Siitä syystä on tärkeää, että niin kattoluukku kuin muutkin katon läpiviennit, kuten savupiippu ja ilmastointiputket, tarkistetaan aina huolellisesti läpivientien kohdalta. Näin aluillaan oleviin ongelmiin voidaan reagoida nopeasti, ja korjaustoimet- sekä kustannukset jäävät pienemmiksi.

Päämääränämme on asiakkaiden kokonaisvaltainen palvelu. Asiakkaan onneksi tarkastelemmekin katon kuntoa aina kokonaisuutena, ja aina katolla käydessämme tarkistamme koko katon yleiskunnon. Käymme läpi muun muassa katteen pinnan, mahdollisten kattoturvatuotteiden kunnon ja kiinnitykset sekä sadevesijärjestelmän toimivuuden. Vain suhtautumalla kattoon isona kokonaisuutena voi taata sen, että katto toimii kuten pitääkin.

Oli kattoikkunan tai kattovalokuvun vuotosyy mikä tahansa, voit kääntyä meidän puoleemme Kattopalvelu Prolla. Asiantuntevat ja kokeneet kattotyöntekijämme korjaavat kaikenlaisten kattojen ja talotyyppien vuoto-ongelmat kuntoon luotettavasti ja laadukkaasti. Kysymällä tarjouksen meiltä saat juuri sinun katollesi räätälöidyn toimintasuunnitelman ja hinnan, jotta kattosi saadaan jälleen kuntoon. Muista myös, että tarjoamme kattotöihimme myös joustavaa rahoitusta, jota voi hakea kätevästi nettisivujemme kautta. Lisäksi tekemämme kattotyöt ovat kotitalousvähennyskelpoisia kuluja.

Teemme kattoikkunan ja kattovalokuvun tiivistykset laatutuotteilla ja huolellisesti

Yksi yleisimmistä vuotokohdista kattoikkunan suhteen on kattoikkunan tiivisteet. Niiden vaihto onkin helpohko ja nopeahko huoltotoimi. Lasin ja kehyselementin alkuperäisiä tiivisteitä on useimmiten saatavilla ikkunavalmistajalta, ja tiiviste on siten huoletonta vaihtaa uuteen. Jos alkuperäistä tiivistettä ei ole saatavilla, tiivistykseen voi käyttää elastista, kovettumatonta saumausmassaa.

Läpiviennin paikkaus on puolestaan astetta monimutkaisempi ja haasteellisempi toimenpide. Jos vettä on oletettavasti jo ehtinyt päästä katon rakenteisiin, katon rakenteita joudutaan purkamaan kattoikkunan ympäriltä. Näin voidaan varmistaa, ettei kattoon ole syntynyt lahovaurioita. Tarkemmilla tutkimuksilla saadaan selville, mikä vuodon on aiheuttanut, ja voidaan korjata ongelman juurisyy.

Meiltä Kattopalvelu Prolta saatkin kaikki korjaus- ja tiivistystyöt kattoluukkuihin ja valokupuihin liittyen. Teemme työt kaikille katoille katemateriaalista ja talotyypistä huolimatta. Kokeneet työntekijämme tuntevat ja tietävät kaikkien katemateriaalien erityispiirteet ja ottavat ne töissä aina huomioon. Kokemuksen tuoman varmuuden myötä jäljitämme perusteellisesti ongelmien juurisyyt ja korjaamme ne kuntoon.

Korjaus- ja tiivistystöiden tilaaminen meiltä on taatusti turvallista, sillä käytämme aina vain hyväksi toteamiamme materiaaleja. Esimerkiksi tiivisteissä käytämme aina alkuperäisiä tiivisteitä, jos niitä vain on saatavilla. Aina saatuamme työmme valmiiksi teemme myös perusteellisen jälkitarkastuksen, jossa voimme varmistaa, että kättemme jälki on ollut priimaa eikä ongelmia enää ole luvassa. Jos huomaamme katossa muita ongelmakohtia, joihin mielestämme olisi hyvä puuttua, kerromme niistä sinulle ja teemme halutessasi myös niiden kuntoon laittamisesta tarjouksen.

Räätälöimme kunkin korjaus- tai tiivistystyön aina jokaiselle katolle yksilöllisesti, eli emme myy samanlaista ratkaisua taloon kuin taloon. Jokainen talo ja katto on yksilö, ja sen vuoksi myös eri toimenpiteet pitäisi suunnitella jokaisen katon ominaispiirteiden ja nykykunnon mukaisesti. Meille onkin tärkeää aina ennen työn aloittamista tehdä perusteellinen yleistarkastus, jonka avulla saamme tutustuttua katon nykykuntoon, sen ongelmiin ja niiden ratkaisuihin.

Tarpeen tullen poistamme vanhan kattoikkunan tai valokuvun ja vaihdamme uuteen

Kattoikkuna ja valokupu voivat tuoda erityistä tunnelmaa kotiin, mutta nekään eivät ole kaikkien mieleen. Kattoikkunan tai valokuvun mahdollinen vuoto on voinut olla viimeinen pisara ja nyt talonomistajan mielestä luonnonvalon on aika vaihtua tiiviiseen katteeseen. Tarvittaessa saat avun myös tällaiseen tilanteeseen meiltä, ja poistamme vanhan kattoikkunan tai valokuvun katoltasi.

Kattoikkunan kokoisen läpiviennin poistaminen ei ole tehtävä helpoimmasta päästä, ja se vaatiikin kokonaisvaltaista katto-osaamista. Se on tehtävä, jota ei kannata antaa naapurin amatööriremppaajan tehtäväksi. Läpiviennin tilalle on nimittäin rakennettava uutta aluskatetta, laudoitukset sekä vesikate. Meiltä Kattopalvelu Prolta löydät juuri tuonkaltaista osaamista ja meidän käsissämme poistetun kattoikkunan tilalle rakentuu varmasti tiivis kate.

Kattotöiden tilaaminen meiltä kannattaa työn laadun ja luotettavuuden lisäksi myös siksi, että meiltä saat kaiken niin sanotusti saman katon alta. Teemme niin huolto-, korjaus- kuin asennustyötkin asiantuntevasti, tehokkaasti ja kilpailukykyiseen hintaan. Enää sinun ei ole tarve pyytää tarjouksia useilta eri kattofirmoilta, vaan saat kaiken samasta osoitteesta meiltä Kattopalvelu Prolta.

Olemme tehneet kaiken sinulle mahdollisimman helpoksi, sillä toteutamme kaikki kattotyömme avaimet käteen -periaatteella. Se tarkoittaa sitä, että sinun ei tarvitse huolehtia muusta kuin tarjouksen pyytämisestä ja toiveidesi kertomisesta – me hoidamme loput! Teemme kattotöistä tarjouksen ja toimintasuunnitelman, jossa otamme huomioon sinun toiveesi ja tarpeesi kattosi suhteen. Töiden alkaessa toimitamme paikalle niin työvoiman, tarvittavat materiaalit kuin työhön tarvittavat välineetkin. Kaiken päälle teemme vielä perusteellisen lopputarkastuksen ja siivoamme paikat.

Kokonaisvaltaisessa kattopalvelussa on lukuisia eri hyötyjä, ja yksi merkittävimmistä on se, että kun kattoa huoltaa, korjaa ja rakentaa yksi taho, pysytään parhaiten kokonaiskuvasta. Mitä paremmin katto tunnetaan, sitä helpompi sen mahdolliset ongelmat on havaita ja korjata. Näin katon korjaus- ja myös kokonaiskustannukset jäävät pienemmiksi. Kokonaisvaltainen ja perusteellinen palvelu on siis asiakkaidemme hyöty, ja se näkyy myös erinomaisessa asiakastyytyväisyydessämme.

Kaikki kattopalvelut koko Suomen alueella.
Ota yhteyttä, niin huolletaan, korjataan ja remontoidaan Sinunkin kattosi!