Katon korjaus Tammela – tiivistämme katosta toimivan ja turvallisen

Katon korjaus Tammelassa tehdään kattosi tueksi ja turvaksi, kun katto vuotaa, myrsky iskee, tai kun yksittäiset haastekohdat vaivaavat. Sään ja ympäristön kulutukset eivät sääli yhtäkään kattoa, vaan korjaustarvetta syntyy väistämättä ulkoisten rasitusten seurauksena. Katonkorjaus ja katon paikkaus korjaa kuntoon pienet, alkavat epäkohdat, ennen kuin ne eskaloituvat kosteushaitoiksi ja isomman kokoluokan remonteiksi. Nykyinen katto saa pidemmän elinkaaren ja paremman käyttövarmuuden, mikä viime kädessä myötävaikuttaa koko talon hyvinvointiin. Katon korjaustarpeen saattavat aiheuttaa yhtäkkiset lumi- tai myrskyvahingot, jotka voivat tehdä kattavaa tuhoa uudella ja terveelläkin katolla. Kenties huopakatto, tiilikatto tai peltikatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä, tai kun lumi irrotti tikkaat tai lumiesteet, niin että kattoon tuli reikä. Omat jälkensä jättävät niin ikään arkisemmat sään- ja lämpötilanvaihtelut, kuten sade- ja sulamisvedet, auringon uv-säteily sekä talven jää ja pakkanen. Sammal, siitepöly, lehtiroska, noki ja tuhka likaavat katepintaa, niin että aikaa myöten tiili haurastuu, pelti ruostuu ja huopa halkeilee. Tilannetta pahentaa entisestään, jos katon huoltoa laiminlyödään, tai jos katon alkuperäisessä asennuksessa on tehty kohtalokkaita virheitä.

Kattopalvelu Pro hoitaa katon kunnostukset niin Tammelassa kuin myös lähiseuduilla: Jokioisilla, Forssassa, Karkkilassa, Lohjalla, Urjalassa ja Somerolla. Teemme katepinnan ja läpivientien tiivistykset sekä katon vesivahinkojen korjaukset, aluskatetyöt, kastuneiden yläpohjan villojen vaihdot ja myrskyvaurioiden korjaukset. Paikkaamme sekä tiivistämme kaikki kohteet riippumatta kattomallista tai -materiaalista; harja-, tasa- ja taitekatot tiilikatosta peltiin sekä palahuopaan. Käsissämme taipuvat omakotitalon, kesämökin ja autotallin katon korjaukset, kunnostukset rivi- ja kerrostaloihin sekä saareen saarikohteisiin. Kodin ja vapaa-ajan asunnon kattotöitä voit hyödyntää kotitalousvähennyksessä verotuksessa, ja sivujemme kautta kuluihin on haettavissa tarpeen mukaan joustavampaa rahoitusta. Toteutamme katon korjaukset asiantuntevasti ja avaimet käteen- periaatteella, onnistunein tuloksin ja laatutuotteilla kattosi tarpeiden pohjalta. Varmista siis katollesi pitkä elinkaari ja moitteeton tiiveys sekä toimivuus – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!

Katon korjaukset asiakasystävällisesti avaimet käteen palveluna

1

Alkukartoitus

Ota yhteyttä ja kerro kuinka voimme auttaa. Tarvittaessa tulemme veloituksetta paikan päälle katsastamaan kattosi kunnon.

2

Suunnitelma ja tarjous

Teemme suunnitelman kattotyöstä ja annamme sinulle kilpailukykyisen tarjouksen.

3

Kattotyön toteutus

Kattotyöt toteutetaan täydellisenä avaimet käteen -palveluna. Tavoitteenamme on aina huippulaadukas lopputulos ja täysin tyytyväinen asiakas.

Katon korjaukset sekä muut kattotyöt Tammelassa ammattiylpeydellä ja varmalla tietotaidolla

Meiltä saat kaikki kattotyöt kestävistä kattokorjauksista katon toimintakuntoa ylläpitäviin kattohuoltoihin sekä laadukkaisiin kattoremontteihin Tammelassa. Jos katto vuotaa tai aluskate vaatii korjausta, voit luottaa osaaviin ammattilaisiimme. Korjaamme kaikki huopakatot/palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Kattokohtaisilla huolloilla varmistamme, että juuri sinun kattosi on valmis ottamaan seuraavan vuodenajan haasteet vastaan. Puhdistamme vesikourut ja katon, pudotamme lumet, poistamme sammaleet ja suojaamme katteet uudelleenpinnoittamalla. Korjaamme vanhat, tai asennamme uudet kattotuotteet, kuten lumiesteet, kattoikkunat tai kattoluukut. Kun tiilikattosi, peltikattosi tai huopakattosi kaipaa remonttia, olemme valmiina rakentamaan sinulle uuden katon laadukkaalla avaimet käteen -palvelulla.

Kaikissa kattotöissä Tammelan alueella palveluksessasi -Kattopalvelu Pro

Peltikaton korjaus Tammelassa tehdään kattosi tarpeiden mukaan

Peltikaton korjaus Tammelassa tehdään mittatilaustyönä toimestamme, niin että korjaustavat ja käsittelyaineet valitaan kattosi tarpeiden mukaan. Samakin ongelma voi eri katoilla vaatia tyystin erilaiset ratkaisut, ja yksilöllinen toteutus varmistaa, että tulos on kohteelle optimaalinen. Korjausta vaativa peltikate voi olla tyypiltään alumiini- tai kuparikatto, perinteinen profiilipeltikatto tai sitten lukkosauma- tai konesaumakatto. Kunnostusta saattavat kaivata esimerkiksi katepinnan reiät ja ruostevauriot, sillä korroosio on valitettavan tuttu vieras etenkin hoitamattomalla peltikatolla. Myös aurinko, vesi, lumi, jää ja pakkanen laittavat katon lujille; toistuvat lämpötilanvaihtelut saavat kattopellit elämään edestakaisin. Tämän myötä kiinnikkeet höllentyvät ja liitokset alkavat irvistää, jolloin vesitiiveys menetetään, ja katto lisäksi rämisee tuulella. Jos peltikatto vuotaa rakenteisiin, saattavat ongelmat ulottua yläpohjaan – ehkä aluskate on vaurioitunut tai puhki kulunut, tai jo alun perin virheellisesti asennettu? Tai kenties tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle, tai sitten alas tuleva lumi riuhtoi mukaansa rännit ja kattotuotteet, niin että peltiin tuli reikä.

Peltikaton korjaus Tammelassa toteutetaan joustavalla, kattoystävällisellä palvelulla, joten ensiksi kartoitamme ongelman syyn ja sijainnin sekä tutkimme syntyneet vahingot. Kun vauriot jäävät luonteeltaan paikallisiksi, riittää peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan yksittäisten kattopeltien vaihto, jos se kohteen kannalta on kätevämpi ratkaisu. Suoritamme huolella myös pohjatyöt, kuten lian- ja ruosteenpoiston, niin että massaukset ja tiivistykset tarttuvat hyvin, ja korjauksesta saadaan kestävä. Mikäli reikä löytyy kattopeltien kiinnikkeen kohdalta, vaihdamme naulan tai kateruuvin uuteen kateruuviin, sekä teemme laajemminkin kiinnikkeiden uusimiset ja kattopeltien lisäkiinnitykset tarpeen mukaan. Saat meiltä peltikaton aluskatteen paikkaukset ja yläpohjan kosteusvaurioiden korjaukset, huonokuntoisten eristevillojen vaihdot sekä kastuneiden rakenteiden uusimiset. Lisäksi toteutamme pienet ja suuret peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä peltikaton korjaukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.

Huopakaton korjaus Tammelassa auttaa kunnostamaan kulumat ja kuprut

Huopakaton korjaus Tammelassa paikkaa laajan valikoiman huopakattoja: kolmiorimakatteet, bitumikermikatot sekä perinteiset palahuopakatot. Huopakaton ehdoton arkkivihollinen on mekaaninen ja kemiallinen rasitus, joka jättää jälkensä pehmeään huopakermiin varsinkin vanhemmalla iällä. Aluksi huovasta löytyvä suojaava sirote kuluu vuosien saatossa pois, ja kun paahtava uv-säteily kuivattaa huopaa, riski halkeilulle kasvaa. Huopakaton korjaustarpeesta kielivät selvästi reiät, painumat ja repeämät, joskus myös näkyvät pullistumat eli niin sanotut huopakaton höyrypussit. Huopakatto, eli bitumikatto saattaa samoin vuotaa saumoistaan, tai jos katto on kohdannut äkillisen mutta tuhoisan myrskyvahingon. Ehkä huopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä, tai kun myrskytuuli irrotti tai repi kattohuopaa irti, tai myrsky muulla tavoin vahingoitti huopakattoa.

Huopakaton sekä palahuopakaton korjaus ja paikkaus Tammelassa on taidokas palvelu toimestamme. Valitsemme katolle sopivat paikkausaineet ja vaurioiden mukaiset menetelmät. Esimerkiksi pienehköille katepinnan kulumille voi riittää kunnostus massalla, kun taas isompiin vauriokohtiin mitoitamme ja asennamme nimenomaiset huopakaton paikkapalat. Tiivistämme aukeilleet tai halkeilleet saumat ja liimaamme palahuopakatolta irronneet bitumipaanut, ja viillämme auki huopakaton höyrypussit, jotta kupruileva kate voidaan tasoittaa. Huopakaton reikien paikkaus tuleekin teettää kokeneella osaajalla, jotta katolle saadaan palautettua täysi vedenpitävyys myös huovan aukileikkaamisen jälkeen. Taitavat ammattilaisemme hoitavat huolella kaikki katepinnan tiivistykset, samoin niin ikään huopakaton tulityöt ja haastavat tasakaton korjaukset. Teemme kokonaisvaltaisemmatkin kattorakenteiden kunnostukset ja huopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä pienet ja suuret huopakaton korjaukset saaressa saarikohteissa.

Tiilikaton korjaus Tammelassa hioo katosta entistäkin luotettavamman

Tiilikaton korjaus Tammelassa tiivistää savitiili- ja betonitiilikatot, olipa kyseessä yksittäispaikkaus tai kattavampi rakennekorjaus. Tiilikattokaan ei ole immuuni sään ja ympäristön rasituksille, ja erityisen tehokkaasti sitä rapauttavat sammalkasvusto ja lumikuorma. Sammal käyttää ravinnokseen tiilen sisältämiä mineraaleja ja upottaa juurensa katteeseen; lumi taas voi painaa rakenteet notkolle tai työntää vettä saumoista sisään. Iäkäs tiili joutuu kärsimään myös pakkasrapautumisen kierteestä, kun huokoiseen katteeseen imeytynyt vesi yhä uudelleen jäätyy ja sulaa. Kun tiilikatto vuotaa rakenteisiin, on paras tarkistaa myös aluskatteen tilanne, sillä siitä voi löytyä kulumia, vaurioita tai joskus jopa virheasennuksia. Tai ehkä tiilikatto rikkoutui yllättäen, kun myrsky kaatoi puun tiilikaton päälle, tai kun myrskytuuli irrotti katolta tiiliä tai vioitti kattotekniikkaa. Tiilikaton korjaustarve on useimmissa tapauksissa varsin paikallinen, jolloin riittävät yksittäiset täsmätoimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Teemme myös tiilikaton aluskatteen korjaukset ja painuneen rakenteen oikaisut, tiilikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt ja katon saneeraukset saaressa saarikohteissa. Tiilikaton korjauksen ja paikkauksen lopuksi pintakäsittelemme kuluneen katteen. Näin suojaamme tiilen jälleen pitävästi säätä ja sammalta vastaan.

Tiilikaton, peltikaton tai huopakaton korjaus Tammelassa voi kattaa myös muita korjaustöitä, joita jokaisessa kohteessa ajoittain kaivataan mallista ja materiaalista riippumatta. Ehkä ajankohtaisiksi ovat tulleet esimerkiksi yksittäiset peltisepäntyöt, katon laudoitusten ja puuosien uusiminen sekä kattoturvatuotteiden vaihto. Kattopalvelu Prolta saat nämäkin palvelut osaavin ja onnistuvin ottein, niin että kattosi tiiveys ja hyvinvointi on varmistettu jokaista yksityiskohtaa myöten. Korjaamme ja kunnostamme seinällenostopellit, räystäspellit sekä päätypellit. Kiinnitämme irronneet peltilistat, ja asennamme piipunhatut sekä -pellitykset. Maalaamme tai vaihdamme katon eri puuosat, muun muassa otsalaudat, räystäslaudat ja tuulilaudat. Paikkamaalaamme lumiesteet ja kattosillat, ja vaihdamme vääntyneet tikkaat. Korjaamme ränneistä kaadon sekä kiinnitykset, ja saneeraamme vuotavat vesikourut. Samoin tiivistämme rakoilleet kattojiirit ja hoidamme kuntoon läpiviennit.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus tuo katollesi parempaa turvaa

Hoidamme Tammelassa myös katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaukset. Läpiviennit sisältävät rakenteensa vuoksi vuotoriskin, ja voivat ohjata vedet joko huonetilaan tai rakenteisiin. Pahimmillaan seurauksena saattaa olla katon kattava kosteusvaurio, joten nopea reagointi on paikallaan, kun lahohaitat halutaan välttää. Kattopalvelu Pro suorittaa sujuvasti katollasi kaikki läpiviennin korjaukset. Vaihdamme hapertuneet tiivistykset ja uusimme kuluneet suojapellit. Jos vettä näyttää päässeen katon alempiin osiin, suoritamme purkutyöt rakenteisiin. Paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot, ja korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet. Asennamme aluskatteen ylösnostot ja puuttuvat tiivistekappaleet, sekä kohennamme eristystä ja välikaton tuuletusta, jos se kondenssiongelmien vuoksi on tarpeen. Teemme katon korjaukset kattoikkunan, kattovalokuvun, savupiipun ja kattoluukun kohdalta, sekä ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken ja tv-antennin kohdalta.

Tarvitseeko kattosi tiiviimpää turvaa tai parempaa käyttövarmuutta? Repsottavatko rännit tai peltilistat, tai onko ongelmana sammal tai ruoste? Valskaavatko saumat tai läpiviennit, tai epäiletkö aluskatteen kuntoa? Vai ovatko riskit jo realisoituneet, niin että vesi vuotaa piipun juuresta sisään? Suurissa ja pienissä kattopulmissa tarjoamme auttavan käden, niin että katollesi palautetaan täysi toimivuus ja rakenteille tiivis suoja. Kestävä ja kaunis katto hoituu helposti ja huokeasti kauttamme – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Tammelassa!