Kattopalvelu Prolta luonnistuvat myös autotallin ja autokatoksen katon remontti, huolto ja korjaus

autotallin ja autokatoksen katon remontti, huolto ja korjaus

Asuintalojen ja vapaa-ajan asuntojen remonttien lisäksi meiltä Kattopalvelu Prolta saat myös kattavat piha- sekä ulkorakennusten kattojen remontit, huollot sekä korjaukset. Esimerkiksi autotallin tai autokatoksen uusiminen ja huoltaminen ovat suosittuja meiltä tilattuja palveluja, jotka toteutamme laadukkaasti ja kilpailukykyiseen hintaan.

Meiltä löytyy vankka osaaminen katon remonttiin, oli autotallisi tai -katoksesi katto sitten peltiä, huopaa tai tiiltä. Kokeneet työntekijämme tuntevat kunkin katemateriaalin perinpohjaisesti ja osaavat siten hyödyntää oikeita työtapoja ja -välineitä juuri sinun autotallisi katon kuntoon saattamisessa. Kattotyypitkin ovat meille kaikki tuttuja, ja osaamme laittaa kaikenlaiset katot kuntoon.

Uskomme siihen, että kestävän ja laadukkaan kattotyön perusta on huolellisessa suunnittelussa ja katon kokonaisvaltaisessa tuntemisessa. Siitä syystä teemme ennen töihin ryhtymistä aina katon yleistarkastuksen, jossa selvitämme esimerkiksi katteen kuntoa: repsottaako pellit tai onko niissä ruostumia? Onko huovassa repeämiä tai painaumia? Entä ovatko kattotiilet ehjiä ja kiusaako niitä sammal?

Tutustumalla kattoon kokonaisuutena pystymme palvelemaan sinua parhaiten. Kun kokeneet kattotyöntekijämme käyvät katolla, he saattavat myös huomata orastavia ongelmia katolla. Kun ongelmat huomataan ajoissa, niihin voidaan puuttua ennen kuin ne ehtivät kasvaa suuriksi. Tämä säästää sinulta rutkasti aikaa ja vähentää huolesta aiheutuneita harmaita hiuksia.

Kun kattotarkastus on tehty, kuulemme tarkemmin sinun toiveesi autotallisi tai -katoksesi suhteen. Tarkastuksessa tekemämme huomiot ja sinun toiveesi yhdistämällä räätälöimme juuri sinun katollesi yksilöidyn toimintasuunnitelman ja tarjouksen, johon sisältyy kaikki kattotyöhön tarvittavista materiaaleista ja työvälineistä työvoimaan sekä loppusiivoukseen.

Käytännön kattotyön lisäksi arvostamme ihmisläheisyyttä ja asiakaslähtöisyyttä myös toimiston puolella. Meille se tarkoittaa muun muassa sitä, että tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuutta hakea nettisivujemme kautta joustavaa rahoitusta kaikkiin kattotöihimme. Näin kattotyöt saadaan tehtyä myös silloin, kun siihen ei ole ollut aikaa tai mahdollisuutta varautua etukäteen taloudellisesti. Lisäksi kaikki tekemämme kattotyöt ovat myös verotuksessa kotitalousvähennyskelpoisia kuluja.

Autotallin tai autokatoksen remontti suojaa autoasi taas vuosiksi eteenpäin

Liian usein näemme tilanteita, joissa autotallin tai autokatoksen katto on laiminlyöty täysin: katteen materiaali saattaa olla aikansa elänyt ja säännölliset huollot on selvästi jätetty tekemättä. Monet ajattelevat, ettei autotallin tai -katoksen katolla ole niin väliä, kun se ei suojaa tiloja, joissa asutaan ja vietetään aikaa. Monelle oman kodin jälkeen rahallisesti arvokkain omaisuus on kuitenkin auto, ja juuri tätä omaisuutta autotallin tai autokatoksen katto suojaa.

Siitä syystä autotallinkin katosta tulisi pitää hyvää huolta. Ihmeitä se ei vaadi. Esimerkiksi autokatoksen kattoremontti on kodin kattoremonttia astetta helpompi, koska katolla harvemmin on alusrakennetta, kuten aluskatetta tai eristevilloja. Autotallissa taas voi olla aivan samanlainen katto kuin asuintalollakin, ja tämä vaikuttaa tietenkin sekä kattoremontin laajuuteen että hintaan.

Remontin yhteydessä on hyvä miettiä perinpohjaisesti myös muut katon tarpeet. Asuintalojen kattojen lisäksi myös autosuojat voivat tarvita katolleen kattoturvatuotteita, kuten lumiesteitä. Remontin suunnitteluvaiheessa onkin hyvä kartoittaa ja käydä läpi myös nämä toiveet sekä mahdolliset lain edellyttämät kattotuotteet, jotta ne voidaan sisällyttää toimintasuunnitelmaan ja tarjoukseen. Kun katolle kerran kiivetään, on kannattavaa laittaa samalla mahdollisimman moni asia kuntoon.

Autotallin tai autokatoksen kunto ja toimivuus on merkittävässä asemassa tallissa tai katoksessa säilytettävien kulkuneuvojen säilytyksessä, mutta se vaikuttaa myös koko tontin yleisilmeeseen. Vaikka asuinrakennus olisikin priimassa kunnossa, mutta autotalli tai -katos on rähjäinen tai muutoin huonokuntoinen, pihapiirin ja tontin kokonaisilme jää harmillisen sotkuiseksi ja epäsiistiksi. Autotallin tai autokatoksen katon kunnosta huolta pitämällä voi vaikuttaa myös koko pihapiirin miellyttävyyteen ja viihtyisyyteen. Kertaalleen huolellisesti ja kunnolla tehty kattoremontti karkottaakin kattohuolet pitkäksi aikaa, kunhan autokatoksenkin katon huolloista pidetään säännöllisesti huolta. Laadukas remontti ja tasaisin väliajoin toteutetut huollot takaavat, että katto pysyy kunnossa pitkään.

Myös autokatos tarvitsee vuosittaista huoltoa

Hyvällä ja säännöllisellä huollolla varmistat, että autotallin tai autokatoksen katto pysyy toimivana vuodesta toiseen. Autotallin tai -katoksen katon huoltoon kannattaakin soveltaa samanlaista huoltotoimintaa kuin asuintalon katollekin. Tällä voidaan taata, että katto toimii kuten pitääkin ja on pitkäikäinen. Hyvin tehdyt huollot myös laskevat katon kokonaiskustannuksia, kun mahdollisiin ongelmiin ehditään puuttua ennen kuin on liian myöhäistä.

Huollot katolle kuin katolle suositellaan tehtäväksi kahdesti vuodessa: syksyisin ennen ensilumen tuloa sekä keväällä lumien sulettua pois. Tällöin olisi aiheellista puhdistaa katto roskista ja lehdistä. Ylimääräinen tavara katolla rasittaa kattoa painollaan ja orgaaninen aines myös kerää katolle kosteutta, mikä ei koskaan ole hyvä asia. Huopakatto voidaan puhdistaa lehdistä ja muista roskista ilmapuhaltamalla tai todella pehmeällä harjalla, kun taas tiili- ja peltikatot voidaan puhdistaa harjaamalla.

Puolivuosittaisissa huolloissa olisi hyvä myös puhdistaa rännit sekä tarkistaa kiinnitykset ja kaadot. Jos ränneihin jää raskasta massaa seisomaan, se voi vääntää rännit vääriin asentoihin tai jopa tiputtaa ne katolta. Ylimääräinen aines ränneissä myös estää veden kulkua oikeaa reittiä katolta pois, ja vesi voi tulvia ränneistä ja valua esimerkiksi talon seinää pitkin pois.

Katolla läpivientien sekä saumausten tarkastukset ja tiivistykset on myös oleellista tehdä säännöllisesti. Samalla hoituvat myös kattotuotteiden kiinnitysten ja toimivuuden tarkistus. Jos niissä on korjattavaa, se ehditään tehdä vielä ennen seuraavaa vuodenaikaa. Jos esimerkiksi lumiesteiden kiinnitykset ovat puutteelliset, esteistä voi talven ja lumen tullessa olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Talvella hoidamme myös lumenpudotukset sekä jäänsulatukset kattoystävällisesti.

Jokaisen kattohuollon yhteydessä olisi hyvä myös silmämääräisesti tarkastella katon yleiskuntoa. Peltikatolla on tarpeen tarkistaa peltien pinta ja kiinnitykset sekä tarvittaessa vaihtaa naulat kateruuveihin tai kateruuvit uusiin. Huopakatolla huomiota kannattaa taas kiinnittää kattohuovan saumauksiin ja tiilikatolla tiilten kuntoon. Jos rikkinäisiä tiiliä havaitaan, voidaan ne vaihtaa samalla uusiin.

Vuosihuoltojen lisäksi on olemassa myös monia muita huoltotoimia, jotka suositellaan tehtäväksi tarpeen mukaan. Tällaisia ovat muun muassa katon pesu, sammaleenpoisto sekä suojakäsittelyt. Kattomateriaalikohtaisia huoltoja puolestaan ovat tiilikaton ja huopakaton pinnoitus sekä peltikaton maalaus.

Meiltä Kattopalvelu Prolta saat kattotyöt myös kaikille muille piha- ja ulkorakennuksille

Autotallisi tai -katoksesi katon remontin tai huollon yhteydessä voimme laittaa kuntoon myös muiden piha- ja ulkorakennustesi katot. Huollamme, korjaamme ja remontoimme kokonaan myös muun muassa pihavarastot, saunarakennukset, ulko-wc:t ja vaikka leikkimökit. Vain taivas on rajana – meiltä löytyy osaaminen kaikenlaisten kattojen kuntoon saattamiseen.

Suojasi katto sitten kodin asuintiloja, autoa tai leikkiviä lapsia, katon toimivuus on koko rakennuksen toiminnan yksi peruspilareita. Vaikka kaikki muut rakennuksen elementit olisivat kohdillaan ja kunnossa, mutta katto olisi jätetty heitteille, rakennus tuskin pysyy pystyssä ja hyväkuntoisena kovin kauaa. Sen vuoksi katon huollot, korjaukset ja remontit ovatkin tärkeitä – oli katto minkä tahansa rakennuksen suojana.

Meiltä Kattopalvelu Prolta saat kaikenlaisten kattojen huollot, korjaukset ja remontit. Taidamme niin pelti-, huopa- kuin tiilikattojenkin kattotyöt, eikä rakennus- tai kattotyypillä ole meille merkitystä. Kiipeämme katolle kuin katolle ja teemme katon tarvitsemat toimet laadukkaasti ja kestävästi, aina katon ominaispiirteet ja sinun toiveesi katon suhteen huomioon ottaen.

Perusteellisilla huolloilla ja asianmukaisesti tehdyillä korjauksilla sekä parannat katon toimivuutta että pidennät sen käyttöikää. Siten myös katon kokonaiskustannukset pysyvät kohtuullisina. Hyvässä kunnossa pidetty katto pitää yllä myös koko rakennuksen arvoa sekä siistiä ulkonäköä ja lisää siten myös kotona viihtymistä. Kattohuoltojen ja muiden kattotöiden hyödyt ovat siis huomattavasti katon hyvinvointia laajemmat.

Suosittelemme hyödyntämään kattotöissä aina ammattilaista, sillä vain siten voit varmistua siitä, että työn jälki on laadukasta ja kestävää. Esimerkiksi me Kattopalvelu Prolla teemme kaikki kattotyömme laatutakuuna ja käytämme töissämme vain hyväksi havaittuja, laadukkaita kattomateriaaleja. Panostus osaavaan ammattilaiseen kannattaa, koska katon elinkaari pitenee ja suuret remontit pysyvät etäällä.

Kaikki kattopalvelut koko Suomen alueella.
Ota yhteyttä, niin huolletaan, korjataan ja remontoidaan Sinunkin kattosi!